Uutiset Terveys

Ylipainoepidemia leviää Latinalaisessa Amerikassa – nälästäkään ei ole päästy eroon

Ruokavaliomuutokset ovat johtaneet etenkin naisten ja lasten ylipainon kasvuun. Samaan aikaan alueelta löytyy myös maa, jossa on enemmän nälkäisiä kuin missään muualla.
(Kuva: Nikchick / Flickr.com / CC BY-SA 2.0)

Liikalihavuus ja ylipainoisuus ovat kasvaneet rutkasti Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen maissa. Painoa kertyy etenkin naisille ja lapsille, käy ilmi tuoreesta raportista.

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n sekä alueen terveysjärjestön PAHO:n mukaan jo noin 58 prosenttia alueen asukkaista on ylipainoisia. Pahin tilanne on Bahamasaarilla, Meksikossa ja Chilessä, joissa kaikissa osuus on yli 60 prosenttia.

Suoranaisesti liikalihavia on noin 23 prosenttia väestöstä. Yli 20 maassa naisten liikalihavuus on 10 prosenttia miehiä yleisempää.

Raportin mukaan taustalla on ruokavaliomuutos, joka johtuu talouskasvusta, kaupungistumisesta, tulojen kasvusta ja kansainvälisistä ruokamarkkinoista. Perinteisen ruuan kulutus on vähentynyt ja prosessoitua ruokaa käytetään yhä lisää. Maiden pitäisikin tukea terveellisen ruuan tuotantoa ja saatavuutta ja valistaa kansalaisiaan, FAO ja PAHO sanovat.

Osa maista onkin ryhtynyt jo toimeen: esimerkiksi Barbados, Dominica ja Meksiko verottavat sokeroituja juomia.

Toinen puoli ongelmaa on, että yhä noin 5,5 prosenttia Latinalaisen Amerikan asukkaista on aliravittuja. Vaikka ylipaino piinaa lapsiakin, miljoonat lapset ovat pienikasvuisia aliravitsemuksen vuoksi. Nälkä kurittaa etenkin maaseutua, jossa monet perheet elävät pienviljelystä ja ovat haavoittuvia esimerkiksi luonnonkatastrofeille.

Vaikein tilanne on Haitissa, jossa 53 prosenttia väestöstä on aliravittuja. Määrä on suurempi kuin missään muualla koko maailmassa.

Terveys ruokaterveys Latinalainen Amerikka ja Karibia

Lue myös

Vauva, nainen ja mies

Terveys- ja lapsijärjestöt: Keuhkokuumetta pitää torjua ponnekkaammin – Tappaa enemmän lapsia malaria ja ripuli yhteensä

Keuhkokuumetta voi torjua rokotteella ja hoitaa antibiooteilla, mutta käytännössä monet lapset jäävät ilman hoitoa. Järjestöjen vetoomuksen mukaan myöskään taudin tutkimustyötä ei rahoiteta riittävästi.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Puolilähikuva naisesta

Tasapainoilu kahden kulttuurin välillä ei ole aina helppoa – Amina Mohamed on suomensomalialainen, ja monelle ulkopuoliselle se on ongelma

Suomalaiset maahanmuuttajavanhempien lapset elävät usein kahdessa hyvin erilaisessa kulttuurissa. Moni onnistuu yhdistämään kummankin maailman parhaat puolet, mutta yhteiskunta ei sitä aina ymmärrä. “Jotkut ihmiset määrittelevät minut asettamalla minut kulttuuriin, joka on tuntematon itsellenikin”, sanoo Amina Mohamed.
YK:n pääekonomisti Elliot Harris (vas.) ja YK:n talous- ja sosiaaliasioiden osaston edustaja Marta Roig  pöydän ääressä

Raportti: Vaurauserojen lisäksi myös maailman tuloerot ovat kasvaneet – Pohjoisamerikkalainen tienaa 16 kertaa afrikkalaista enemmän

Oxfamin mukaan 22 maailman rikkainta miestä omistaa enemmän kuin Afrikan naiset. Tuoreen YK-raportin mukaan myös tuloerot ovat kasvaneet, ja siinäkin rikkain yksi prosentti on voittanut.
Mies palestiinalaishuivi olkapäillään

Suomessa vieraileva Gazan mielenosoitusten alullepanija kiittelee Anna Kontulaa ja painottaa väkivallattomuutta – ”Emme taistele ihmisiä vaan järjestelmää vastaan”

Ahmed Abu Artema sai liikkeelle gazalaisten suurmielenosoitukset, joissa vaaditaan palestiinalaispakolaisille oikeutta palata kotiseuduilleen. Hän uskoo, että väkivallaton vastarinta johtaa konfliktin rauhanomaiseen ratkaisuun.
Hiekkarannalle istutettuja kasvintaimia ja merta

Merkittävä YK-linjaus: Ilmastokriisin takia turvaa hakeneiden karkottaminen voi rikkoa keskeistä ihmisoikeussopimusta

YK:n ihmisoikeuskomitean mukaan Uuden-Seelannin olisi pitänyt huomioida ilmastonmuutoksen vaikutukset, kun se päätti karkottaa kiribatilaisen Ioane Teitiotan. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan kyseessä on tärkeä ennakkopäätös.
Nainen puolilähikuvassa, taustalla Helsingin Kansalaistori

Helsinkiläinen Vishnu Vardhani ryhtyi toimeen kuultuaan Intian kansalaisuuslaista, joka uhkaa tehdä muslimeista kotimaattomia – ”En halua osallistua hallituksen brändityöhön”

Intian hindunationalistinen hallitus on aikeissa ottaa käyttöön uuden kansalaisuuslain, joka on johtanut protesteihin ympäri maailman. Kansalaisaktivisti Vishnu Vardhani järjesti mielenosoituksen Helsingissä ja pohtii nyt, voiko enää opettaa joogaa länsimaalaisille.

Tuoreimmat

Raportti: Vaurauserojen lisäksi myös maailman tuloerot ovat kasvaneet – Pohjoisamerikkalainen tienaa 16 kertaa afrikkalaista enemmän
Suomessa vieraileva Gazan mielenosoitusten alullepanija kiittelee Anna Kontulaa ja painottaa väkivallattomuutta – ”Emme taistele ihmisiä vaan järjestelmää vastaan”
Merkittävä YK-linjaus: Ilmastokriisin takia turvaa hakeneiden karkottaminen voi rikkoa keskeistä ihmisoikeussopimusta
Helsinkiläinen Vishnu Vardhani ryhtyi toimeen kuultuaan Intian kansalaisuuslaista, joka uhkaa tehdä muslimeista kotimaattomia – ”En halua osallistua hallituksen brändityöhön”
Yhdysvallat harkitsee vetäytymistä Länsi-Afrikasta – Asiantuntijat erimielisinä seurauksista
Ennusteet toteutuvat: Ennenäkemättömät 45 miljoonaa ihmistä eteläisessä Afrikassa on vakavassa ruokapulassa
Ammattitaitoa vähätellään, haastateltavat ahdistelevat – Kaksi toimittajaa kertoo, millaisia ongelmia naistoimittajat kohtaavat Meksikossa
YK huolissaan Kolumbiassa tapettujen ihmisoikeusaktivistien määrästä – Rauhansopimus loi tyhjiön, jonka täyttävät rikollisjengit
Tasapainoilu kahden kulttuurin välillä ei ole aina helppoa – Amina Mohamed on suomensomalialainen, ja monelle ulkopuoliselle se on ongelma
Miten nälkämaa-Suomesta tuli hyvinvointivaltio – Ja olisiko siitä esimerkiksi nykyisille kehitysmaille?

Luetuimmat

Akkuteollisuus ei pärjäisi ilman Kongon pahamaineisia kaivoksia – Koboltin eettisyyttä on vaikea varmistaa, sanoo kaivosalueella vieraillut suomalaistutkija
Lapsiavioliitoista päästään nykymenolla eroon vasta vajaan sadan vuoden päästä – Toisen asteen koulutus olisi tehokas lääke
Tutkimus: Ilmastonmuutos iskee rankimmin naisiin – Selviytymiskeinotkin lisäävät naisten taakkaa
Keski-Aasian jäätiköt sulavat, ja sen on huomannut myös maanviljelijä Kylych Bekeshov – Kirgisiassa harva voi kuitenkaan varautua ilmastonmuutokseen
Helsinkiläinen Vishnu Vardhani ryhtyi toimeen kuultuaan Intian kansalaisuuslaista, joka uhkaa tehdä muslimeista kotimaattomia – ”En halua osallistua hallituksen brändityöhön”
Yli puolet apua tarvitsevista elää vain kymmenessä maassa – Järjestö listasi vuoden pahimmat humanitaariset kriisit
Työttömyyttä on pidetty yhtenä syynä arabikevään mielenosoituksiin – Tuoreen tutkimuksen mukaan merkitystä on liioiteltu
Australian palot kasvattavat painetta muuttaa maan ilmastopolitiikkaa – ”Metsillä kestää vuosikymmeniä toipua”
Ilmastonmuutos ruokkii Boko Haramia Nigeriassa – Kuivuuden yleistyessä kiusaus liittyä ääriliikkeeseen kasvaa
YK huolissaan Kolumbiassa tapettujen ihmisoikeusaktivistien määrästä – Rauhansopimus loi tyhjiön, jonka täyttävät rikollisjengit