Kongossa on meneillään kymmenes ebolaepidemia 40 vuoden aikana – Tällä kertaa konflikti vaikeuttaa taudin torjumista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kongossa on meneillään kymmenes ebolaepidemia 40 vuoden aikana – Tällä kertaa konflikti vaikeuttaa taudin torjumista

Yli 200 ihmistä on sairastunut ebolaan Itä-Kongossa, jossa käydään aseellisia taisteluita. Viime viikonloppuna toistakymmentä ihmistä tapettiin Benin kaupungin alueella.

Univormupukuisia miehiä rekka-auton takana

YK:n rauhanturvaoperaatio Monusco tukee ebolan vastaisia toimia Benissä Kongon demokraattisessa tasavallassa. Kuva: Gweny Angel Nouko / MONUSCO Photos / CC BY-SA 2.0.

Ainakin 12 ihmistä on tapettu ja useita muita kaapattu viime viikonlopun aikana Kongon demokraattisen tasavallan itäosissa, jossa on puhjennut myös ebolaepidemia. Lisäksi maassa on tapettu ainakin kaksi armeijan terveystyöntekijää.

Avustusjärjestöt pelkäävät taudin leviämistä, sillä heikko turvallisuustilanne vaikeuttaa avun toimittamista perille.

YK:n pääsihteeri António Guterres kritisoi hyökkäyksiä voimakkaasti ja vaati lopettamaan ne.

12 ihmisen kuolemaan johtanut hyökkäys tapahtui Benin kaupungin alueella, jossa on viime viikolla ollut useita aseellisia taisteluita ja josta on löytynyt viime viikkoina myös paljon uusia ebolatapauksia.

Kokonaisia kaupungin alueita on tyhjentynyt kokonaan ihmisten paetessa. Viljelijät ovat liian peloissaan päästäkseen pelloilleen, kertoo avustusjärjestö Norjan pakolaisneuvosto (NRC).

Uutistoimisto Reutersin mukaan viime viikonlopun hyökkäysten tekijöitä ei tiedetä, mutta alueella toimii ainakin ugandalainen islamistiryhmä ADF, joka on viime aikoina taistellut Kongon armeijaa vastaan. Myös sissiryhmä Mai Mai on aktiivinen alueella.

Beni sijaitsee Pohjois-Kivun maakunnassa, jossa ilmoitettiin elokuun alussa ebolatapauksista. Tautia on löytynyt myös Iturin maakunnasta. Tähän mennessä 238 ihmistä on sairastunut tautiin ja 155 kuollut siihen. Kyseessä on Kongon kymmenes ebolaepidemia 40 vuoden sisällä.

Maailman terveysjärjestö järjesti viime viikolla hätäkokouksen, jossa todettiin, ettei epidemiaa ole vielä syytä luokitella kansainvälisen tason hätätilaksi. Se on kuitenkin huolissaan etenkin turvattomuudesta sekä myös yhteisön epäluottamuksesta, jotka kumpikin vaikeuttavat taudin hoitoa. Viime viikolla esimerkiksi ryhmä nuoria avasi ebolaan kuolleen potilaan haudan selvittääkseen, onko ruumiilta viety sisäelimiä. Ebola voi tarttua myös ruumiista.

Kongo on kärsinyt erilaisista sisäistä konflikteista vuosikausia, ja viimeisen parin vuoden aikana tilanne on kärjistynyt. Maan presidentti Joseph Kabila on lykännyt uusien vaalien järjestämistä ja vallasta luopumista, mikä on aiheuttanut tyytymättömyyttä. Presidentinvaalit on nyt määrä pitää joulukuussa.

Samaan aikaan yli 13 miljoonaa kongolaista tarvitsee humanitaarista apua. Maahan on saatu tänä vuonna kerättyä vain 28 prosenttia sen tarvitsemista varoista.

”Hälytyskellot ovat soineet jo jonkin aikaa Kongossa, ja maailma on jatkanut torkkunapin painamista. Jos maailma ei vastaa 13,1 miljoonan ihmisen tarpeisiin ympäri maan, ja nopeasti, pelkäämme, että he kärsivät kohtalokkaista seurauksista lähitulevaisuudessa”, sanoo Ulrika Blom, NRC:n maajohtaja.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia