Uusi arvio: Noin viidesosa konfliktialueilla elävistä kärsii mielenterveysongelmista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Uusi arvio: Noin viidesosa konfliktialueilla elävistä kärsii mielenterveysongelmista

Maailman terveysjärjestön mukaan konfliktialueilla on psyykkisiä ongelmia enemmän kuin aiemmin on arvioitu. Hyvä uutinen on, että kriisi voi olla mahdollisuus parantaa mielenterveyspalveluita.

Rakennuksia pakolaisleirillä

Mielenterveysongelmat ovat yleisempiä konfliktialueilla. Kuva rohingyojen pakolaisleiriltä Bangladeshin Cox's Bazarista. Kuva: Mohammad Tauheed / CC BY-NC 2.0.

Noin 22 prosenttia konfliktialueilla elävistä kärsii jonkinasteisesta mielenterveyden ongelmasta. Osuus on suurempi kuin aiemmin on luultu, kertoo Maailman terveysjärjestö (WHO).

Tutkimuksen mukaan lähes kaikki hätätilan kokevat ihmiset kärsivät jonkinlaisesta psykologisesta ahdistuksesta, josta useimmat kuitenkin toipuvat ajan mittaan.

Runsas viidennes konfliktialueilla elävistä kärsii kuitenkin masennuksesta, ahdistuksesta, posttraumaattisesta stressihäiriöstä, kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä tai skitsofreniasta. Noin 9 prosenttia konfliktin kokeneista saa kohtalaisen tai vakavan mielenterveyden häiriön.

Luvut ovat korkeita verrattuna maihin, joissa ei käydä sotaa. Globaalisti noin yksi ihminen 14:stä kärsii mielenterveyden häiriöstä.

Tilanne on vaikea, sillä esimerkiksi konflikteja ja väkivaltaa paenneiden määrä on viime vuosina kasvanut. Siksi mielenterveyspalveluita pitäisi laajentaa nopeasti, tutkimuksessa todetaan.

Tutkimuksessa analysoitiin 129:ää tutkimusta vuosilta 1980–2017. Dataa oli 39 maasta. Tutkimus julkaistiin lääketieteen lehti The Lancetissa.

Hyvä uutinen on, että hätätilat voivat tarjota mahdollisuuden parantaa mielenterveyspalveluita. Esimerkiksi Syyriassa ei ennen konfliktia juurikaan ollut mielenterveyspalveluita Aleppon ja Damaskuksen mielisairaaloiden lisäksi. Nyt mielenterveystukea ja psykososiaalista tukea saa terveyskeskuksissa, yhteisö- ja naiskeskuksissa sekä kouluissa.

Vuoden 2004 tsunami taas johti Sri Lankassa ja Indonesiassa siihen, että mielenterveyshoito hajautettiin yhteisötasolle, jossa sitä tarvittiin eniten. Samoin kävi Filippiineille vuonna 2013 iskeneen taifuunin jälkeen, WHO kertoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia