Uutiset Koronavirus

Tutkijat: Koronavirus voi olla vielä luultuakin suurempi kansanterveysriski kehittyvissä maissa – Malaria-, hiv- ja tuberkuloosikuolemat uhkaavat lisääntyä

Koronavirus paitsi ylikuormittaa terveysjärjestelmiä, myös haittaa muiden tautien hoitoa. Seuraavien viiden vuoden aikana esimerkiksi malariakuolleisuus voi kasvaa peräti 36 prosenttia, jos lääkkeitä ei saada jaettua, varoitetaan tuoreissa raporteissa.
Kaksi naista ottaa verikoetta lapselta.
Vapaaehtoiset terveystyöntekijät ottivat malarianäytteen lapselta Ghanassa vuonna 2016. (Kuva: scottgunn / Flickr.com / CC BY-NC 2.0)

Koronavirus voi lisätä kuolleisuutta myös muihin tauteihin merkittävästi. Hiv-kuolemat voivat seuraavien viiden vuoden aikana tietyillä alueilla kasvaa kymmenen prosenttia, tuberkuloosikuolemat 20 prosenttia ja malariakuolemat peräti 36 prosenttia, varoitetaan kahdessa tuoreessa raportissa.

”Koronavirusepidemia voi olla vieläkin suurempi uhka kansanterveydelle kuin olemme ajatelleet. -- Epidemia voi lisätä myös muita sairauksia, jotka on jo saatu hallintaan”, sanoo professori Timothy Hallett tiedotteessa.

Raporttien taustalla ovat Maailman terveysjärjestö sekä muun muassa brittiläinen huippuyliopisto Imperial College London, jotka ovat mallintaneet koronaviruksen vaikutuksia yleisiin tauteihin matalan tulotason ja keskitulotason maissa.

Tutkijat muistuttavat, että koronavirus kuormittaa terveyspalveluita jo tautitapausten vuoksi, mutta se myös vähentää ehkäisevää terveystyötä sekä häiritsee lääketoimituksia.

Esimerkiksi Saharan eteläpuolisessa Afrikassa tapahtuu noin 90 prosenttia maailman malariakuolemista, joita oli vuonna 2018 noin 380 000. Taudin ehkäisyssä on edistytty, sillä ihmisille jaetaan nykyisin hyönteismyrkyillä käsiteltyjä hyttysverkkoja, joita oli tarkoitus jakaa tänäkin vuonna.

Mikäli koronaviruksen aiheuttamien rajoitustoimien vuoksi jakaminen keskeytetään, myöhemmin voidaan nähdä lisää malariakuolemia, tutkijat ennustavat.

”Verkot, jotka aiottiin jakaa tänä vuonna, pitää jakaa ennen kuin korona ylikuormittaa terveysjärjestelmät. Näin voidaan estää se, että yhteisöjen pitää selvitä useista terveyshätätiloista yhtä aikaa”, sanoo tohtori Thomas Churcher Imperial Collegesta.

Tuberkuloosikuolemat taas saattavat kasvaa, koska diagnooseja ei välttämättä tehdä ajoissa eikä tapauksia hoideta. Hivin kohdalla taas pelätään lääkkeiden toimitusvaikeuksia, mikä vaikuttaisi myös kuolleisuuteen.

Jos joillakin alueilla esiintyy kaikkea kolmea tautia, vaikutukset voivat olla yhtä suuret kuin itse viruksenkin, tutkijat varoittavat.

”Häiriöt voivat lisätä merkittävästi koronavirustaakkaa ja viedä hallintapyrkimyksiä taaksepäin vuosien ajaksi. Tärkeä osa koronavirusepidemian kokonaisvaikutusten minimointia monissa olosuhteissa on pitää yllä tärkeimmät hiv-, tuberkuloosi- ja malariaohjelmat, joista niin moni ihminen on riippuvainen”, Hallett sanoo.

Koronavirus kehitysterveyshiv/aidssairaus/lääkintä

Lue myös

Vuoria meren takana.

Tyynenmeren saarilla on palattu perinteisiin elinkeinoihin turistien kaikottua – Seuraukset eivät ole pelkästään hyviä

Korona on aiheuttanut taloustaantuman, josta selviytyäkseen osa Tyynenmeren saarten kaupunkilaisista on ryhtynyt kalastamaan. Konflikteilta ei ole vältytty, kun osa kalastaa suojeltuja lajeja tai menee väärille apajille.
Maskimainos, kaksi ihmistä ja autoja kadulla.

Koronavirus lisännyt rajusti lasten humanitaarisen avun tarvetta Länsi-Afrikassa – Mauritaniassa ruoka-avun tarve on nelinkertaistunut

Lähes viisi miljonaa lasta tarvitsee apua neljässä maassa, ja määrä on noussut 60 prosenttia koronaviruspandemian aikana. Perheet joutuvat nyt valitsemaan, eristäytyvätkö ne viruksen pelossa kotiin ja ovat ilman ruokaa vai lähtevätkö etsimään töitä, kertoo Pelastakaa Lapset.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Tuhoutuneita rakennuksia ja pölyä.

Räjähdyksestä toipuvassa Beirutissa vanhat yrittävät sopeutua, nuoret pyrkivät pois maasta – ”Ihmisten mieliala on sekoitus turhautumista, kiukkua ja luovuttamista”

Jälleenrakennus edistyy hitaasti Beirutissa kaksi ja puoli kuukautta ammoniumnitraattilastin räjähdyksen jälkeen. Ihmisiä on päässyt muuttamaan takaisin koteihinsa, mutta tulevaisuus on epävarma. Nyt mielialat ovat synkät, kertovat paikalliset avustustyöntekijät.
Mies puolilähikuvassa korvanapin kera.

Nälkäisiä lapsia on Jemenissä eniten sitten sodan alkamisen – YK-järjestöt pyytävät lisärahaa ”massiivisesti alirahoitettuun” avustusoperaatioon

Lähes 600 000 lasta Jemenin eteläosissa kärsii akuutista aliravitsemuksesta ja heistä lähes 100 000 voi kuolla ilman hoitoa. Viime vuosina suoranainen nälänhätä on onnistuttu estämään humanitaarisen avun ansiosta, mutta nyt rahat ovat loppumassa.
CNS-järjestön johtaja Joaquim Belo, Brasilia

Voitontavoittelu ja konservatiivinen ideologia tuhoavat Amazoniaa

Uhkat, kärsimys ja kipu ovat aina olleet osa Amazonian perinteisten kansojen ja yhteisöjen elämää, mutta ne eivät ole koskaan olleet niin pahoja kuin nyt, kirjoittaa Brasilian keräilijäväestön liiton kansainvälisten asioiden sihteeri Joaquim Belo.
Autoja jonossa.

Raportti: Teollisuusmaat dumppaavat yhä autoja kehitysmaihin – Hollannista Gambiaan viedyn auton keski-ikä on 19 vuotta

Miljoonia käytettyjä ajoneuvoja on viety viime vuosina Euroopasta, Yhdysvalloista ja Japanista kehittyviin maihin, etenkin Afrikan maihin. Ne saastuttavat ilmaa ja johtavat tieliikenneonnettomuuksiin, varoittaa YK:n ympäristöohjelma Unep.
Norsun veden äärellä.

Osa luonnonsuojelijoista epäilee Botswanan norsukuolemien virallista selitystä – Tutkinta on ollut hidasta ja huolimatonta

Botswanassa on kuollut tänä vuonna satoja norsuja. Virallinen syy on sinilevä, mutta tutkinnan läpinäkymättömyys on synnyttänyt spekulointia siitä, että hallitus yrittää peitellä jotakin kuolemiin liittyvää.

Tuoreimmat

Nälkäisiä lapsia on Jemenissä eniten sitten sodan alkamisen – YK-järjestöt pyytävät lisärahaa ”massiivisesti alirahoitettuun” avustusoperaatioon
Raportti: Teollisuusmaat dumppaavat yhä autoja kehitysmaihin – Hollannista Gambiaan viedyn auton keski-ikä on 19 vuotta
Osa luonnonsuojelijoista epäilee Botswanan norsukuolemien virallista selitystä – Tutkinta on ollut hidasta ja huolimatonta
Raportti: Suomen asevientiä on vaikea arvioida, koska tilastot eivät ole läpinäkyviä
Ydinaseet kieltävä sopimus astumassa voimaan – Suomi ja suurin osa muista Euroopan maista on sopimuksen ulkopuolella
Bangladeshissa protestoidaan kasvavaa seksuaalirikollista vastaan – Hallitus otti käyttöön kuolemanrangaistuksen, mutta sen ei uskota tehoavan
Räjähdyksestä toipuvassa Beirutissa vanhat yrittävät sopeutua, nuoret pyrkivät pois maasta – ”Ihmisten mieliala on sekoitus turhautumista, kiukkua ja luovuttamista”
Tutkimus: Kymmenesosalla koronaelvytyspakettien rahoista päästäisiin lähelle Pariisin ilmastotavoitteiden saavuttamista
Sahelin humanitaarinen kriisi syvenee – Osissa Burkina Fasoa ollaan ”askeleen päässä nälänhädästä”, varoittaa WFP
Tyynenmeren saarilla on palattu perinteisiin elinkeinoihin turistien kaikottua – Seuraukset eivät ole pelkästään hyviä

Luetuimmat

Selvitys: Suomen somalitaustaiset miehet vastustavat tyttöjen sukuelinten silpomista – Silpominen vaikuttaa myös miesten elämään
Transsukupuoliset ovat ahtaalla Unkarissa, jossa ei voi enää muuttaa juridista sukupuolta – ”Monen nuoren haaveet on nyt viety”, sanoo kansalaisaktivisti Tina Kolos Orbán
Suomalaisjärjestöiltä yhteisjulistus päästövähennysten puolesta
Populismi tuli Tansaniaan – Suosittu presidentti John Magufuli on pannut korruption kuriin, mutta media, järjestöt ja oppositio elävät pelossa
Tutkimus: Kymmenesosalla koronaelvytyspakettien rahoista päästäisiin lähelle Pariisin ilmastotavoitteiden saavuttamista
Seminaari: Kestävän kehityksen kysymykset otetaan journalismissa nykyään paremmin huomioon, mutta parannettavaa riittää
Raportti: Nälkä on ”hälyttävällä” tasolla 11 maassa – Koronapandemia osoittaa ruokajärjestelmän puutteet
Raportti: Ainakin 13 maata kriminalisoi yhä transsukupuolisuuden – ”Tämä on vaikeaa aikaa transihmisille”
Sään ääri-ilmiöt ovat lisääntyneet jyrkästi 20 vuoden aikana, ja suurin selitys on ilmasto, sanoo tuore YK-raportti
Taide ottaa kantaa kestävän kehityksen tavoitteisiin Helsingissä – ”Ihmiset eivät ole vain kestävyyskriisin synnyttäjiä vaan myös ratkaisijoita”