Suomalaiset edellyttävät suuryrityksiltä yhteiskuntavastuuta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Suomalaiset edellyttävät suuryrityksiltä yhteiskuntavastuuta

Kahdeksan kymmenestä suomalaisesta on sitä mieltä, että pörssiyrityksiltä pitää edellyttää vuosittaista yhteiskuntavastuuraportointia. Nykyisin kertominen esimerkiksi yritystoiminnan vaikutuksis

Kahdeksan kymmenestä suomalaisesta on sitä mieltä, että pörssiyrityksiltä pitää edellyttää vuosittaista yhteiskuntavastuuraportointia. Nykyisin kertominen esimerkiksi yritystoiminnan vaikutuksista ympäristöön ja ihmisoikeustilanteeseen on vapaaehtoista.

"Yritysten vastuullisuudella on väliä. Se, millaista palkkaa työntekijöille muualla päin maailmaa maksetaan, onko yritysten maksettava verot ja kunnioittavatko yritykset ympäristöä, vaikuttaa pitkällä tähtäimellä myös työllisyyteen Suomessa", toteaa kehityspoliittinen asiantuntija Tytti Nahi.

Tällä hetkellä Suomen lait velvoittavat yrityksiä raportoimaan tilinpäätöksissään ainoastaan taloudelliset tunnusluvut. Muun muassa Ranska ja Britannia edellyttävät, että pörssiyritykset raportoivat toimintansa yhteiskunnallisista vaikutuksista.

Suomalaisten mielipide käy ilmi Kepan Taloustutkimuksella teettämästä mielipidemittauksesta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia