Sadat tuhannet osallistuivat ilmastomarsseille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Sadat tuhannet osallistuivat ilmastomarsseille

YK:n ilmastoneuvottelut alkavat Pariisissa virallisesti tänään. Eri puolilla maailmaa on vaadittu fossiilisista polttoaineista luopumista.

Sadat tuhannet ihmiset ovat osoittaneet mieltään viikonlopun aikana ympäri maailmaa järjestetyissä ilmastomarsseissa. Alustavien arvioiden mukaan marsseille on osallistunut yli 720 000 ihmistä, kertoo kansainvälinen kampanjajärjestö Avaaz. Marssit järjestettiin YK:n Pariisissa järjestettävien ilmastoneuvotteluiden alkamisen kunniaksi.

350.org-järjestön mukaan marsseja järjestettiin yhteensä yli 2 300 noin 175 maassa. Marssien puolesta kampanjoitiin etukäteen aktiivisesti, sillä Ranskan viranomaiset kielsivät mielenosoitukset pari viikkoa sitten tapahtuneiden terrori-iskujen vuoksi. Ennen viikonloppua poliisi myös asetti 24 aktivistia kotiarestiin hätätilalain nojalla, kertoo Guardian lehti.

Pariisissa kuitenkin protestoitiin lähes 10 000 ihmisen muodostaman ihmisketjun sekä 22 000:n Republique-aukiolle lasketun kengän avulla. Kenkäkokoelmasta löytyivät myös YK:n pääsihteeri Ban Ki-moonin sekä paavi Franciscuksen kengät, kertoo uutistoimisto Reuters. Erillisessä mielenosoituksessa poliisin ja mielenosoittajajoukon välille puhkesi myös väkivaltainen kahakka.

Muualla maailmassa esimerkiksi Melbournen marssi keräsi noin 60 000 marssijaa, Lontoon yli 50 000 ja Rooman yli 20 000. Marsseja järjestettiin myös esimerkiksi Jemenin pääkaupungissa Sanaassa ja useilla Tyynenmeren saarilla. Etelä-Koreassa marssivat nunnat ja Keniassa marssittiin päiväntasaajalla, Avaaz kertoo. Suomessa Helsingin marssi keräsi noin 1 500 mielenosoittajaa.

Eilen alkaneissa Pariisin neuvotteluissa on määrä saada aikaan globaali ilmastosopimus, jonka avulla saadaan pidettyä maapallon lämpeneminen alle kahdessa asteessa, mitä pidetään katastrofaalisen ilmastonmuutoksen rajana. Tällä hetkellä maiden antamat päästövähennyssitoumukset riittävät vasta noin kolmen asteen lämpenemiseen.

Neuvotteluihin osallistuu yli 150 maan johtajia. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on mukana tänään. Ensi viikolla Suomen valtuuskuntaa johtaa maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk).

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia