Raportti: Ainakin 13 maata kriminalisoi yhä transsukupuolisuuden – ”Tämä on vaikeaa aikaa transihmisille” | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Raportti: Ainakin 13 maata kriminalisoi yhä transsukupuolisuuden – ”Tämä on vaikeaa aikaa transihmisille”

Transsukupuolisten oikeuksissa on tapahtunut edistystä, mutta samaan aikaan myös ympäri maailman nousevat syrjivät liikkeet uhkaavat näiden oikeuksia, sanoo sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeusjärjestö ILGA.

Sini-pinkki-valkoinen lippu rakennuksen katolla.

Yhä useampi maa tunnustaa transsukupuolisten oikeuksia, mutta samaan aikaan maailmalla on käynnissä myös takapakki, sanoo ihmisoikeusjärjestö ILGA. Kuva: Foreign, Commonwealth & Development Office / CC BY 2.0.

Transihmisten oikeuksien edistämisessä on tapahtunut viime vuosina harppauksia. Samaan aikaan kasvava ”gender-ideologia”, syrjivien liikkeiden synty sekä etenkin oikeistosiiven vastakkainasettelu transihmisiä kohtaan vaikeuttaa heidän asemaansa, sanoo sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeusjärjestö ILGA tuoreessa raportissaan.

”Tämä on vaikeaa aikaa transihmisille globaalisti, ja se heijastuu sukupuolen tunnustamisoikeuden pysähtymisenä tai taantumisena kaikilla mantereilla”, sanoo järjestön transkomitean puheenjohtaja Jabulani Pereira tiedotteessa.

Selvityksessä tarkastellaan muun muassa sitä, miten helposti nimeä ja sukupuolimerkintää voi vaihtaa virallisissa dokumenteissa. Siihen on kerätty myös tietoa transsukupuolisuuden yksiselitteisesti kriminalisoivista laista. Mukana on 143 YK:n jäsenmaata ja 19 muuta aluetta.

Selvityksen mukaan yhteensä 13 maata kriminalisoi transsukupuolisuuden, yleensä niin sanotun ristiinpukeutumislainsäädännön avulla. Näitä maita ovat Brunei, Gambia, Indonesia, Jordania, Kuwait, Libanon, Malawi, Malesia, Nigeria, Oman, Etelä-Sudan, Tonga ja Arabiemiirikunnat. Lisäksi on Iran, jossa laki on hieman epämääräisempi.

Monissa muissa maissa transsukupuolisiin sovelletaan säädöksiä, jotka liittyvät esimerkiksi julkiseen häiriökäyttäytymiseen, moraalittomuuteen, siveettömyyteen, ”maleksimiseen”, seksityöhön ja samaa sukupuolta olevien suostumukselliseen seksiin, raportissa todetaan. Transihmisiin kohdistuu yhä myös paljon väkivaltarikoksia.

Ainakin 96 maassa transihmisten sukupuolen juridinen tunnustaminen on kuitenkin mahdollista, ja ainakin 25 sallii sen ilman erityisiä vaatimuksia, kuten sterilisaatiota tai hormonihoitoja. Suomi ei kuulu näiden maiden joukkoon.

Parin viimeisen vuoden aikana yhdeksän maata on myös sallinut nimen ja sukupuolimerkinnän muutoksen vapaasti. Näitä ovat osa Australian osavaltioista, Belgia, Brasilia, Chile, Costa Rica, Ranska, Kreikka, Luxemburg ja Portugali.

Myös esimerkiksi Argentiina sallii nykyään useita sukupuolimerkintöjä ja osissa Australiaa ja Kanadaa sekä Costa Ricassa sukupuolimerkinnän voi myös poistaa, raportissa kerrotaan.

Transsukupuolisuus poistettiin kansainvälisistä tautiluokituksista vasta vuonna 2018. Sen jälkeen transihmisten organisoituminen on ollut käännekohdassa. ILGAn mukaan nyt erityisen tärkeää onkin uskottavan tilastotiedon kerääminen transihmisistä.

”Tarvitsemme nyt enemmän kuin koskaan tarkkaa dataa ja tietoa globaalia transaktivismia varten. Mikä tärkeämpää, se auttaa transaktivisteja ja heidän tukijoitaan -- saamaan äänensä kuuluviin ja kampanjoimaan muutoksen puolesta”, sanovat ILGA:n pääsihteerit Tuisina Ymania Brown ja Luz Elena Aranda tiedotteessa.

Lisää uusi kommentti