Ramadan nostaa ruoan hintaa muslimimaissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ramadan nostaa ruoan hintaa muslimimaissa

Ramadania viettävät muslimit paastoavat päivät,
mutta kokoontuvat iltaisin herkkujen äärelle. Se on tehnyt kauppiaat
ahneiksi Lähi-idän maissa, ja moni perhe on ahtaalla pilviin kohonneen
ruoan hinnan vuoksi.

Ramadania viettävät muslimit paastoavat päivät, mutta kokoontuvat iltaisin herkkujen äärelle. Se on tehnyt kauppiaat ahneiksi Lähi-idän maissa, ja moni perhe on ahtaalla pilviin kohonneen ruoan hinnan vuoksi.

Muslimien pyhä paastokuukausi ramadan alkoi tänä vuonna 11. elokuuta, mutta hintojen nousu ei ole uutta.

"Sama juttu joka vuosi. Kauppiaat tietävät, että meidän velvollisuutemme on ruokkia perhe ja köyhät ramadanin aikana. He ottavat siitä hyödyn nostamalla hintoja", kahta lasta elättävä egyptiläinen leski Abeer Salem sanoo.

Perheillä on tapana ostaa tavallista enemmän lihaa ja muita herkkuja ramadanin ilta-ateriaa eli iftaria varten. Rahaa kuluu muutenkin, kun perheet nauttivat yhdessäolosta myös erilaisissa viihdetapahtumissa.

Persianlahden Abu Dhabissa hedelmien ja vihannesten hinnat kohosivat 25 prosenttia heti ramadanin alettua. Valituksia lihan ja vihannesten kallistumisesta kuuluu myös Libanonista.


Moni juhlii velaksi


Ruoan hinta on ollut kovassa nousussa alueella muutenkin. Egyptissä sokeri, riisi ja munat kallistuivat jopa 43 prosenttia vuoden aikana.

Jotkut ruokakauppiaat ovat alkaneet tarjota asiakkailleen osamaksusopimuksia.

"Osta ramadanruokasi nyt ja maksa erissä neljän kuukauden aikana", mainostaa kairolainen marketti.

Jemenissä 40 prosenttia väestöstä elää muutenkin köyhyydessä. Viime vuonna tehdyn kyselyn mukaan perheiden ruokamenot kasvoivat siellä 35 prosenttia ramadanin aikana.

Lähes 30 prosenttia jemeniläisistä perheistä otti lainaa ja 15 prosenttia myi omaisuuttaan selvitäkseen ramadanista.

Viranomaiset syyttävät kauppiaita ruokatavaran hamstraukesta ennen juhlaa, jotta hintoja saadaan ylös keinotekoisen pulan avulla. Kauppiaat taas väittävät, että pula on todellista ja syntyy kysynnän kasvusta.

Selitys ei päde, koska Lähi-idän maat tuovat valtaosan ruoastaan ja määrää on mahdollista nostaa tarpeen mukaan, jordanialainen taloustieteilijä Yusuf Mansur sanoo.


Kartelli, monopoli ja korruptio


"Hintojen pitäisi pikemminkin laskea tuontimäärien kasvaessa. Vapaassa kilpailussa sen pitäisi näkyä kuluttajankin kukkarossa", hän huomauttaa.

Hänen mukaansa ongelma on kaksijakoinen. Tuontia kontrolloi pieni virka- ja liikemiesjoukko, joka toimii kartellin tavoin, kun taas korttelin ruokakauppiaalla on alueensa monopoli. Kummatkin perivät ylihintaa.

"Tavarantoimittajamme nostavat aina hintojaan tähän aikaan, joten meidän on tehtävä samoin", kairolainen kauppias Ali Ibrahim puolustautuu.

"Ketjun yläpäässä ovat suuret tuontiyhtiöt, jotka edustavat vanhoja rahasukuja. Byrokraatit eivät uskalla uhmata niitä. Alimman tason virkamiehet taas ovat niin huonosti palkattuja, että heidät on helppo lahjoa", tutkija Mansur selittää.

"Ramadan on vasta alussa, ja olen jo veloissa. En tiedä, miten selviän paastokuukauden päätösjuhlasta", parturi Refaat Abdel Moneim valitti elokuun puolivälissä.

Hintasääntely puree huonosti


Arabihallitukset ovat koettaneet suitsia ramadanin hintakuplaa velvoittamalla valtiollisia elintarvikeyhtiöitä toimittamaan kauppoihin reilusti tavaraa ja säätämällä tilapäisiä hintakattoja.

Qatar jäädytti 160 perustarvikkeen hinnat ramadanin ajaksi. Sääntelyä yritetään myös Jordaniassa ja Egyptissä.

Analyytikkojen mukaan tulokset jäävät laihoiksi, koska kauppiaat olivat nostaneet hinnat jo kuukautta ennen ramadania. Valvonnan ja kuluttajansuojan heikkous houkuttavat kauppiaat myös rikkomaan hintasääntelyä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia