Qatar uudistaa pahamaineisia työlakejaan – siirtotyöläiset yhä ahtaalla | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Qatar uudistaa pahamaineisia työlakejaan – siirtotyöläiset yhä ahtaalla

Qatarissa tulee tänään voimaan uusi työlaki, jonka on määrä parantaa myös jalkapallon MM-kisarakentajien oloja. Amnestyn mukaan uudistukset eivät riitä.

Qatarissa on määrä tulla tänään voimaan uusi työlaki, joka parantaa maassa työskentelevien siirtotyöläisten asemaa. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin mukaan siirtotyöläiset ovat kuitenkin yhä vaarassa joutua jopa pakkotyön uhreiksi.

Qatar järjestää jalkapallon MM-kisat vuonna 2022, ja seuraavat kaksi vuotta ovat kisojen kiireisimmät. Siirtotyöläisten olosuhteet ovat herättäneet huomiota kisojen alla, sillä lähes 90 prosenttia maan väestöstä on ulkomaisia siirtotyöläisiä, jotka joutuvat alistumaan useissa Persianlahden maissa käytössä olevaan kafala-järjestelmään.

Siinä ulkomainen työntekijä tarvitsee sponsorin, joka muun muassa säätelee tämän poistumista maasta sekä työpaikan vaihtoa. Siirtotyöläisten olot ovat kurjat, ja Amnestyn viime keväänä julkaiseman raportin mukaan MM-kisatyöläisillä on teetetty jopa pakkotyötä.

Qatar on painostuksen seurauksena luvannut uudistaa työlainsäädäntöään. Tänään voimaan astuva uusi laki korvaa sponsorilain, mutta Amnestyn mukaan uudistukset eivät kuitenkaan johda merkittäviin muutoksiin. Työnantajat pystyvät yhä käytännössä estämään siirtotyöläisiä lähtemästä maasta tai vaihtamasta työpaikkaa. Uusi laki voi jopa pahentaa siirtotyöläisten asemaa, sillä sen nojalla työnantajien on entistä helpompaa takavarikoida työntekijöiden passit.

"Uusi laki saattaa nimellisesti poistaa 'sponsori'-termin käytöstä, mutta käytännössä sama järjestelmä on yhä olemassa. On hyvä, että Qatar on myöntänyt, että sen lait ruokkivat ihmisoikeusloukkauksia, mutta uudistusten puutteellisuus jättää työntekijät yhä hyväksikäyttävien työnantajien armoille", Amnestyn oikeudellinen asiantuntija Mikko Aarnio sanoo tiedotteessa.

Myös kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa on saanut paljon kritiikkiä siitä, ettei se ole tehnyt riittävästi siirtotyöläisten oikeuksien varmistamiseksi Qatarissa. Lokakuussa se esitteli uuden strategian ihmisoikeusloukkausten vähentämiseksi. Se on kuitenkin haastettu Sveitsissä oikeuteen osallisuudesta ihmisoikeusloukkauksiin.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia