Pirstaloituminen ja saasteet uhkaavat Euroopan luontoa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pirstaloituminen ja saasteet uhkaavat Euroopan luontoa

Vaikka suojelualueiden määrä EU:n maa-alueilla on lisääntynyt, merialueiden suojelussa ollaan vielä jäljessä.

Suojelualueiden määrä Euroopassa on lisääntynyt, ja noin viidennes maanosan maa-alasta on suojeltu, selviää Euroopan ympäristövirasto EEA:n raportista.

EU on silti jäljessä tavoitteistaan merien suojelussa. Vain neljä prosenttia merialueista kuuluu Natura 2000 -verkostoon, joka on tärkein EU:n alueen suojelualueluokitus. EU:n tavoitteena on ollut suojella 10 prosenttia merialueista.

EEA:n johtajan Jacqueline McGladein mukaan monien lajien tulevaisuus on yhä epävarma, vaikka suojelualueiden määrä onkin kasvanut.

"Euroopan elinympäristöt kokonaisuutena ovat pirstaloituneet enemmän kuin muissa maanosissa", hän sanoo.

Luontokokonaisuuksia pirstovat ihmisen rakentama ympäristö, joka on jakanut lajeja yhä pienempiin populaatioihin. Muun muassa padot estävät vaeltavia kalalajeja pääsemästä sisävesiin. Merkittävä uhka monelle lajille on myös lisääntynyt tehomaatalous ja sen ravinnepäästöt.

Muutoksia ympäristölle aiheuttavat myös ilmastonmuutos, haitallisten vieraslajien leviäminen, ylikalastus ja saatuminen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia