Pääsekö itsemurhapommittajaksi liian helposti? | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Pääsekö itsemurhapommittajaksi liian helposti?

Keskustelu itsemurhaiskijöiden värväyksestä käy kiivaana Länsirannalla. Nyt ei kiistellä niinkään siitä, onko oikein hyökätä siviilikohteita vastaan, vaan ilmiön vaikutuksista palestiinalaisyhteisöön ja siitä, onko oikein värvätä pommien kantajiksi perheenjäseniään menettäneitä, kostoa hautovia nuoria. Jihad-järjestön edustajan mukaan värväyksessäkin on säännöt.

Abir al-Masri on kalpea ja väsyneen näköinen. Hän on menettänyt kaksi neljästä pojastaan viikon kuluessa. Amjadin surmasivat israelilaisten luodit, ja Iyad kuoli viikkoa myöhemmin epäonnistuneessa itsemurhaiskussa.

Abir kertoo menetyksestään vaatimattomassa kodissaan Länsirannan Nablusissa. Aviomies Bilal ja toinen jäljelle jääneistä pojista koettavat lohduttaa häntä.

"Iyad oli veljensä väkivaltaisen kuoleman jälkeen surusta sekaisin. Häntä ei olisi saanut päästää tekemään itsemurhaiskua siinä tilassa", äiti kiivastuu.

Amjad, 15, tapettiin, kun hän oli leikkimässä vastapäisen talon katolla. Äiti huuteli häntä juuri aamiaiselle, kun israelilaissotilaan luoti osui poikaan.

Israelin armeijan mukaan alueella kahakoitiin, ja ihmiset heittelivät kiviä katoilta sotilaiden niskaan. Perhe väittää, että tilanne oli täysin rauhallinen, kun Amjad ammuttiin.

Saatujen tietojen mukaan Iyadin, 17, itsemurhaisku epäonnistui siksi, että hän valitsi väärän reitin, ja vyöhön pakatut räjähteet laukesivat autiolla niityllä.

Monet palestiinalaiset jakavat Abirin suuttumuksen, ja tapaus on osaltaan vauhdittanut keskustelua itsemurhaiskijöiden värväyksestä.

Eräät kommentoijat tuomitsevat vallalle päässeen "kuoleman kulttuurin". Nyt ei kiistellä niinkään siitä, onko oikein hyökätä siviilikohteita vastaan, vaan ilmiön vaikutuksista palestiinalaisyhteisöön.

Työtön kirjanpitäjä Bilal al-Masri uskoo Jihadin eli Islamilainen pyhä sota -järjestön värvänneen hänen poikansa. Ryhmä otti vastuun epäonnistuneesta iskusta, mutta se ei levittänyt tekijästä marttyyrijulistetta, kuten tapana on.

Jasser Arafatin johtaman Fatah-järjetön alaiseksi sanottu al-Aksan marttyyrien prikaati julkisti myöhemmin julisteen Iyadin kunniaksi. Iyad poseeraa taivaansinisessä julisteessa M16-kiväärin kanssa. Reunoilla on pienemmät kuvat Amjadista ja poikien serkusta Mohammed Qais al-Masrista.

Israelin sotilaat ampuivat Mohammedin Amjadin hautajaisissa. "Molemmat pojat olivat kantamassa arkkua. Iyad seisoi Mohammedin takana ja sai tämän verta päälleen", Bilal kertoo.

Bilal on vakuuttunut, että Iyad ei olisi ikinä ryhtynyt itsemurhaiskuun, jos hänen olisi annettu toipua surustaan rauhassa. "Hän oli kunniahimoinen ja haaveili naimisiinmenosta ja suuren talon rakentamisesta."

Jihad-järjestö kiistää lähettäneensä Iyadin kuolemaan. Järjestön johtoon Nablusissa kuuluva seikki Yusef Aref myöntää kuitenkin, että Iyadin värvääminen oli virhe.

"Sotilaalliseen siipeen kohdistuu kovia paineita, ja johto on hyvin hajallaan. Päätös Iyad al-Masrin värväämisestä tehtiin pienessä solussa, ei keskusjohdossa. Poika painosti näitä ihmisiä kovasti päästäkseen suorittamaan tehtävän", Aref selittää.

Jihadilla on jonkinlaiset säännöt värväyksessään. Arefin mukaan se ei hyväksy perheen ainoaa poikaa tai sellaisen perheen poikaa, joka on menettänyt jonkun hyökkäyksessä.

"Pitäisi kieltää myös niiden pestaaminen, jotka ovat vastikään menettäneet sukulaisensa", hän pohtii.

Arefin mukaan iskuihin yllyttää miehitysvalta, ja uskonto antaa lopullisen kipinän. Useimpien ihmisten motiivina on kuitenkin myös kosto.

Iyadista tuli hyvin uskonnollinen Amjadin kuoleman jälkeen, ja hän luki Koraania koko ajan. "Minä ajattelin, että se tekisi hänelle hyvää", äiti kertoo. Aiemmin poika harjoitti hänen mukaansa uskontoa normaalisti, paastosi Ramadanin aikana ja rukoili perjantaisin.

Isää pojan uskonkiihko ehti huolestuttaa. "Iskuaan edeltävänä yönä hän kuunteli Koraania nauhalta ja luki samaan aikaan. Kahdelta yöllä pyysin häntä sammuttamaan nauhurin, koska en pystynyt nukkumaan", Bilal kertoo.

Kumpikaan vanhemmista ei osannut epäillä pojan suunnittelevan hyökkäystä. Tämä oli kertonut palaavansa työhönsä rakennukselle seuraavana päivänä.

Iyadin kuolema on synnyttänyt kovaa polemiikkia Nablusissa. Palestiinalaisten kansallisneuvoston jäsen Tayseer Nasrallah kehottaa varovaisuuteen itsemurhapommittajien värväyksessä.

"Johtajien tulisi lähettää ryhmille viesti, että ei pidä tehdä hyökkäyksiä, jotka vahingoittavat aseellisen taistelun kuvaa tai heikentävät kansan tukea vastarinnalle", hän sanoo.

Palestiinalaishallinnon ajattelua heijastavan Al-Ayyam -lehden kolumnisti meni pitemmälle: "Jos yhteiskunnalla ei ole rohkeutta ottaa selvästi kantaa asiaan, voimme pian nähdä kymmenvuotiaiden ja raskaana olevien naisten räjäyttävän itsensä ilmaan", Hasan Badtil kirjoitti.

al-Masrin vaikutusvaltainen suku on vaatinut palestiinalaishallintoa tutkimaan Iyadin värväyksen.

Läheisissä suhteissa al-Aksan marttyyreihin oleva kansanedustaja Nasrallah myöntää, että pojan rekrytointi oli virhe, mutta suhtautuu asiaan kyynisesti.

"Monet ovat tehneet iskuja kostoksi sukulaisen menetyksestä. Jos Iyadin isku olisi onnistunut surmaamaan runsaasti israelilaisia, hänestä olisi tullut sankari, eikä koko keskustelua olisi käyty", hän kuittaa.

(Inter Press Service)

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia