Oxfam: Euroopan biopolttoainebuumi lisää nälänhätää | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Oxfam: Euroopan biopolttoainebuumi lisää nälänhätää

Biopolttoaineiden tuottamiseen tarvitaan jatkuvasti lisää maa-alaa, järjestö sanoo.

Maa-ala, joka tarvitaan Euroopan autojen liikuttamiseen biopolttoaineilla vuodessa, tuottaisi vehnää ja maissia 127 miljoonalle ihmiselle, kertoo Oxfam.

Biopolttoaineiden tuottamiseen liittyvistä ongelmista keskusteltiin maanantaina EU:n energiaministereiden tapaamisessa Kyproksella. Riski nälänhädän pahenemiseen ja ruuan hintojen nousuun on saanut EU:n miettimään uudelleen suhdettaan biopolttoaineisiin.

EU on asettanut tavoitteekseen, että kymmenen prosenttia kuljetuksen energiasta tulee uusiutuvista lähteistä vuoteen 2020 mennessä. Tavoite saattaa kuitenkin aiheuttaa jokaiselle eurooppalaiselle noin 30 euron lisälaskun vuodessa. Vuonna 2008 erilaisiin verohelpotuksiin ja muihin kannustimiin biopolttoaineiden tuotannolle käytettiin noin 3 miljardia euroa EU:ssa.

"Biopolttoaineiden piti tehdä liikenteestä vihreämpää, mutta Euroopan hallitukset ovat kaatamassa kuluttajien rahaa viemäristä alas, samalla riistäen miljoonien ihmisten ruokaa, maata ja vettä", sanoo Oxfamin johtaja Natalia Alonso.

Maissin ja soijan hinta saavutti tähänastisen huippunsa tänä kesänä. Köyhille ruuan hinnan nousu tarkoittaa pahimmillaan sitä, että ruokaan hupenee jopa 75 prosenttia tuloista. Pelkästään Euroopan biopolttoaineiden mandaatit voivat nostaa hintoja jopa 36 prosentilla.

Koska Euroopan biodieselistä 80 prosenttia tehdään soijasta, palmuöljystä ja rypäleiden siemenistä, niillä on merkittävä vaikutus kasviöljyn ja öljyn siemenien hintaan. Vuoteen 2020 mennessä EU saattaa tarvita jopa viidenneksen maailman kasviöljystä tuottaakseen tarvitsemansa määrän polttoainetta. Alonso korostaa, että biopolttoaineita parempi vaihtoehto olisi muun muassa tukea sähköautoilua.

Biopolttoaineden rooli ilmastonmuutoksessa on myös herättänyt kysymyksiä viime aikoina. Kun biopolttoaineiden viljely laajenee, syntyy ruuantuotannossa paine siirtää viljelyä metsämaille, soille ja ruotasangoille. Tämä taas vähentää maailman hiilinieluja.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia