Nälän voittamisen menestystarina jäi kesken Nepalissa – Lähes puolet lapsista yhä aliravittuja | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Nälän voittamisen menestystarina jäi kesken Nepalissa – Lähes puolet lapsista yhä aliravittuja

Nepal on onnistunut vähentämään viime vuosina tuntuvasti nälkäisten määrää, mutta syrjityimpiä yhteisöjä, kuten kastittomia, ei ole tavoitettu. ”En näe syytä ylpeillä menneillä saavutuksilla, kun krooninen aliravitsemus on edelleen vakava ongelma”, sanoo kansanterveysasiantuntija Aruna Uprety.

Vauvan jalat ja käsi, joka pitelee vauvaa sylissä

Yli neljännes nepalilaislapsista on syntyessään alipainoisia. Kuva: Laura Elizabeth Pohl / Bread for the World.

(IPS) -- Kun tilastot kertoivat, että puolet Nepalin alle viisivuotiaina kuolleista heitti henkensä aliravitsemuksen vuoksi, maan hallitus ja kansainväliset järjestöt havahtuivat toimintaan. Kahdessa vuosikymmenessä saatiin aikaan dramaattinen kohennus lasten ja naisten ravitsemukseen, mutta viime aikoina kehitys on hidastunut, osin pysähtynyt ja jopa kääntynyt takaisin huonompaan.

Unicefin raportti maailman lasten tilanteesta vuonna 2019 toteaa, että alle viisivuotiaista nepalilaisista lapsista 43 prosenttia on aliravittuja. ”Aliravitsemus on yhä hyvin yleistä Nepalissa, varsinkin pikkulasten, nuorten ja tuoreiden äitien keskuudessa. Emme ole tyytyväisiä kehitykseen, paljon on vielä tehtävää”, Nepalin Unicefin Anirudra Sharma sanoo.

Alle viisivuotiaista lapsista alipainoisia on kymmenisen prosenttia ja ikäisekseen lyhyitä noin 36 prosenttia. Lapsista 27 prosenttia oli syntyessään alipainoisia. Määrät ovat pienentyneet kahden vuosikymmenen takaisista, mutta viime vuosina hyvin hitaasti.

Anemia niin lasten kuin naistenkin keskuudessa on lisääntynyt: vuodesta 2011 vuoteen 2016 naisilla 35 prosentista 41:een ja lapsilla 46 prosentista 53:een. Ensimmäisen kuuden kuukauden aikana imettävien äitien määrä sitä vastoin on vähentynyt ja on nykyään 65 prosenttia.

”Ravitsemustason kohentuminen on juuttunut paikoilleen, sillä emme ole tavoittaneet kaikkein haavoittuvimpia yhteisöjä, kuten daliteja (kastittomia hinduja) ja kaukaisen Länsi-Nepalin asukkaita. En näe syytä ylpeillä menneillä saavutuksilla, kun krooninen aliravitsemus on edelleen vakava ongelma”, kansanterveysasiantuntija Aruna Uprety sanoo.

Ravitsemustasoon vaikuttavat pelkän ruoansaannin lisäksi turvallisen juomaveden saatavuus ja tieto oikeista ruokavalinnoista. Kaupunkilaislasten sekä alipainoisuus että lisääntynyt lihavuus ovat seurausta siitä, että roskaruoka on korvannut perinteiset ravinnerikkaat viljat. Kathmandulaiset lapset saavat neljänneksen kaloreistaan roskaruuasta. Yllättäen he, jotka sitä eniten kuluttavat, eivät liho, vaan jäävät ikäisiään lyhyemmiksi.

Yhteistyö liike-elämän kanssa arveluttaa

Ravitsemustieteilijät sanovat, että Nepal on oikealla tiellä. Sen vain täytyy tehdä ravitsemuksesta poliittinen prioriteetti. ”Ravitsemuksen pitäisi olla universaalia, yhtään taloutta ei saisi jättää jälkeen. Hallituksen täytyy lisätä investointeja ravitsemustason kohottamiseen”, Sharma vaatii.

Nepalin hallituksella on ravitsemussuunnitelma vuosille 2018–2022. Siinä korostetaan yhteistyötä liike-elämän kanssa. Vaikka sinänsä onkin järkevää ottaa mukaan elintarvikkeita valmistavia yrityksiä, kansanterveydelliset pyrkimykset ja voitontavoittelu voivat ajautua ristiriitaan.

”Yritykset huolehtivat ensisijaisesti voitoistaan, eivät riittävästä ravitsevuudesta. On sataprosenttisesti valtion tehtävä vähentää aliravitsemusta”, ravitsemusaktivisti Aruna Upretty toteaa painokkaasti.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia