Naisten oikeudet vaakalaudalla Afganistanissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Naisten oikeudet vaakalaudalla Afganistanissa

Naisiin kohdistuvan väkivallan pelätään lisääntyvän YK:n rauhanturvaoperaation päättyessä maassa vuonna 2014.

Pienistä edistysaskelista huolimatta naisten asema on yhä heikko Afganistanissa, arvioidaan avustusjärjestö ActionAidin tuoreessa raportissa.

Maalla asuvat naiset, erityisesti konservatiivisesta etelästä kotoisin olevat, kohtaavat yhä rajoituksia ja väkivaltaa työskennellessään kodin ulkopuolella. Huolestuttavaa on ActionAidin mukaan myös se, että 87 prosenttia afgaaninaisista kokee kotiväkivaltaa.

Lisäksi yhdeksän kymmenestä yli 15-vuotiaasta naisesta Afganistanissa on lukutaidoton. Aikaiset pakkoavioliitot sekä iskut tyttökouluihin ovat yhä suurimpia esteitä tyttöjen kouluttautumiselle.

Tutkimuksessa sanotaan, että naisiin kohdistuva väkivalta ei ole ainoastaan ihmisoikeusrikos, vaan ongelma on myös kiinteästi yhteydessä maan kehityskysymyksiin. Naisten panos yhteiskuntaelämässä menetetään, jos väkivallan pelko estää heitä kouluttautumasta ja työllistymästä.

Tutkimuksen mukaan afgaaninaisten asema on talebanien vallan päätyttyä myös parantunut. Arviolta kaksi miljoona tyttöä käy nyt koulua. Lisäksi naisilla on 25 prosenttia valtion työpaikoista, ja 27 prosenttia kansanedustajista on naisia. ActionAid pelkää kuitenkin YK:n rauhanturvaoperaation päättymisen vuonna 2014 saattavan naisten oikeudet jälleen vaakalaudalle.

Afganistan sitoutui eilen päättyneessä kansainvälisessä konferenssissa Tokiossa parantamaan naisten asemaa ja ottamaan naiset paremmin mukaan rauhanprosessiin. Samalla rahoittajat lupasivat maan kehityssuunnitelman tukemiseksi 16 miljardia dollaria vuoden 2015 loppuun mennessä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia