Maailma on aiempaa rauhallisempi – paitsi Lähi-idässä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Maailma on aiempaa rauhallisempi – paitsi Lähi-idässä

Tuoreen maailmanrauhaa mittaavan indeksin esimerkiksi terrorismi ja poliittinen epävakaus ovat vähentäneet rauhanomaisuutta.

Maailman rauhanomaisimpien ja vähiten rauhanomaisten maiden välillä vallitsee yhä suurempi kuilu. Osassa maailmaa rauha on viimeisen vuoden aikana vahvistunut, osassa tilanne on päinvastainen, käy ilmi tuoreesta tutkimuksesta.

Ajatushautomo Intistute for Peace and Economicsin vuosittain julkaiseman maailman rauhanindeksin mukaan viimeisen vuosikymmenen ajan käynnissä ollut väkivallan kasvun trendi on yhä voimissaan. Syynä on etenkin lisääntynyt terrorismi ja poliittinen epävakaus. Viime vuonna 81 maata paransi ja 79 huononsi sijoitustaan indeksissä, mikä tarkoittaa, että tilanne heikkeni edellisvuotta nopeammin.

Maailman väkivaltaisuutta selittää etenkin vaikeutunut tilanne Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa

"Usein sen teurastuksen vuoksi, joka tapahtuu Lähi-idässä, unohdamme katsoa myönteisiä trendejä. Jos tarkastellaan viime vuotta ja otetaan Lähi-itä pois, maailmasta on itse asiassa tullut rauhanomaisempi", sanoo IEP:n perustaja Steve Killelea uutistoimisto Reutersille.

Rauhanomaisimpia 163 tutkitusta maasta ovat tutkimuksen mukaan Islanti, Tanska ja Itävalta, väkivaltaisimpia taas Syyria, Etelä-Sudan, Irak, Afganistan ja Somalia.

Indeksissä arvioidaan useita osa-alueita, kuten esimerkiksi murhia, sotilaskuluja, asekauppaa ja väkivaltaisia mielenosoituksia.

Suomi on indeksin sijalla 11, kolme sijaa viime vuotta alempana. Se saa huonoimmat pisteensä asekaupasta.

Yhteensä väkivalta maksoi tutkimuksen mukaan viime vuonna globaalille taloudelle noin 13,6 biljoonaa dollaria, noin 12 biljoonaa euroa. Jo kymmenen prosenttia tästä vastaisi maailman vuotuista ruokaviennin arvoa, Killelea muistuttaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia