Lasten ja nuorten liikalihavuus on nelinkertaistunut 30 vuodessa – Tutkijat vaativat puuttumaan sekä aliravitsemukseen että ylipainoon | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Lasten ja nuorten liikalihavuus on nelinkertaistunut 30 vuodessa – Tutkijat vaativat puuttumaan sekä aliravitsemukseen että ylipainoon

Liikalihavuus on yleisin liikaravitsemuksen muoto, alipainoisuus taas on vähentynyt. Kumpikin on yhä merkittävä kansanterveyshaaste, selviää tuoreesta tutkimuksesta.

Kerroshampurilainen ja ranskalaiset.

- Kuva: Chichacha / Flickr.com / CC BY 2.0 DEED.

Yli miljardi ihmistä on liikalihavia. Aikuisten liikalihavuus on yli kaksinkertaistunut ja lasten ja nuorten nelinkertaistunut vuodesta 1990 alkaen, käy ilmi tänään julkaistusta tutkimuksesta.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa yli 40 prosenttia aikuisista on nyt liikalihavia.

Samaan aikaan alipainoisuus on vähentynyt. Aikuisilla se yli puolittui, tytöillä se väheni viidenneksen ja pojilla yli kolmanneksen.

Sekä alipainoisuus että liikalihavuus ovat virheravitsemuksen muotoja, jotka voivat johtaa terveysongelmiin. Liikalihavuudeksi määritellään painoindeksi, joka on 30 tai enemmän. Alipainoisena taas pidetään ihmistä, jonka painoindeksi on alle 18,5.

Useimmissa maissa liikalihavuus on yleisin virheravitsemuksen muoto, The Lancet -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta selviää.

Tutkijat analysoivat yli 220 miljoonan ihmisen pituus- ja painotietoja yli 190 maasta. Mukana oli yli 1 500 tutkijaa.

Aikuisista naisista 18,5 prosenttia on nyt liikalihavia ja alipainoisia seitsemän prosenttia. Miehillä vastaavat luvut ovat 14 ja 6,2 prosenttia.

Tytöistä noin seitsemän prosenttia ja pojista yhdeksän prosenttia on liikalihavia. Alipainoisia taas on tytöistä noin kahdeksan prosenttia ja pojista noin 11 prosenttia. Silti suurimmassa osassa maailman maista lasten liikalihavuus on alipainoisuutta yleisempää.

”On hyvin huolestuttavaa, että liikalihavuusepidemia, joka oli nähtävissä aikuisten keskuudessa suuressa osassa maailmaa vuonna 1990 heijastuu nyt kouluikäisiin lapsiin ja nuoriin. Samaan aikaan sadat miljoonat kärsivät yhä aliravitsemuksesta, etenkin joissakin maailman köyhimmissä osissa. Jotta voidaan puuttua kumpaankin virheravitsemuksen muotoon, on elintärkeää, että parannamme merkittävästi terveellisen ja ravinteikkaan ruuan saatavuutta”, sanoo tutkija Majid Ezzati Lontoon Imperial Collegesta tiedotteessa.

Aikuisten liikalihavuutta on eniten Tongalla, Amerikan Samoalla sekä Naurulla. Niissä yli 60 prosenttia aikuisväestöstä on liikalihavia. Lasten liikalihavuus taas on yleisintä Uuteen-Seelantiin kuuluvissa Niuessa ja Cookinsaarilla.

Aikuisten alipainoisuus on yleisintä Eritreassa, Itä-Timorissa ja Etiopiassa. Lasten alipainoisuus on yleisintä Intiassa, Sri Lankassa ja Nigerissä.

Alueita, jotka kärsivät erityisen paljon molemmista, ovat monet Tyynenmeren ja Karibian saarivaltiot sekä Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maat.

Tutkimuksessa mukana ollut Maailman terveysjärjestö muistuttaa, että liikalihavuuden syyt tunnistetaan hyvin, samoin keinot, joilla niihin voidaan puuttua. Niitä ovat esimerkiksi lapsiin kohdistettuun markkinointiin puuttuminen, ruokien merkintäkäytännöt, taloudelliset kannusteet terveellisemmän ruuan saatavuuden varmistamiseksi, valistuskampanjat sekä liikalihavuuden ehkäisyn sisällyttäminen perusterveydenhuoltoon.

Tutkijat myös muistuttavat, että ongelmat voivat pahentua.

”Ilmastonmuutoksen, koronapandemian aiheuttamat häiriöt ja Ukrainan sota voivat pahentaa sekä liikalihavuus- että aliravitsemustilastoja lisäämällä köyhyyttä ja ravinteikkaan ruuan kustannuksia. Kerrannaisvaikutukset ovat riittämätön ruoka joissakin maissa ja kotitalouksissa sekä siirtyminen vähemmän terveelliseen ruokaan toisissa”, sanoo yksi tutkimuksen tekijöistä, Guha Pradeepa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia