Kriisi auttaa Syyrian kurdeja | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kriisi auttaa Syyrian kurdeja

Irakista palaava pakolainen kohtaa yllättäen koko perheensä kotimaan rajaseudulla.

Ihmissalakuljettaja pyytää kahtasataa dollaria, mutta Jewan tinkii hinnan puoleen. Sekin on paljon 26-vuotiaalle Syyrian kurdille, joka on viettänyt kolme vuotta maanpaossa Irakissa ja haluaa palata kotiin.

Ennen pakoaan Jewan koki kovia. "Jouduin pidätetyksi, ja minua kidutettiin 27 vuorokautta, koska kuuluin opiskelijajärjestöön."

Jewan vapautui, kun vanhemmat pulittivat poliisille 1 600 euroa. "Pakenin Libanoniin, josta matkustin Turkin kautta Irakin Kurdistaniin."

Arviot kurdien määrästä maailmassa liikkuvat 30 - 40 miljoonassa, josta puolet asuu Turkissa. Irakissa ja Iranissa heitä on yli kuusi miljoonaa kummassakin ja Syyriassa yli kaksi miljoonaa.

Syyrian presidentti Bashar al-Assad veti heinäkuussa joukkojaan kurdialueelta, minkä jälkeen kurditaistelijat ovat saaneet yli puolet siitä hallintaansa. He valvovat myös Irakin autonomisen kurdialueen rajaa, jonka kautta Jewan palaa kotimaahan.

Liikettä pimeydessä

Irakissa rajaa vartioivat kurdisotilaat sallivat Jewanin oppaineen jatkaa matkaa. Edessä häämöttävät Syyrian tarkastusaseman valot, mutta matka keskeytyy ennen sitä.

Vastaan tulee avolava-auto valot pimeinä. Kuljettaja ja hänen kumppaninsa esittäytyvät Kurdistanin työväenpuolueen (PKK) taistelijoiksi. Liike on käynyt sissisotaa Turkissa vuodesta 1984.

Aseistetut miehet käskevät Jewania odottamaan, koska ”joku muu on tulossa”. Pimeydestä ilmaantuu joukko miehiä lastaamaan tavaraa auton lavalle.

Asmaksi esittäytyvä noin 50-vuotias nainen osoittaa yhtä laukuista ja kertoo siinä olevan koko omaisuutensa. "Kun lähdin Syyriasta, vannoin, etten palaa ennen kuin kurdit hallitsevat omaa maataan."

"Pakenin tätä samaa reittiä 32 vuotta sitten lapsi rinnoillani. Tyttäreni ei näe enää kotiseutuaan, sillä hän kuoli kaksi vuotta sitten vuorilla taistelussa Turkin armeijaa vastaan", Asma jatkaa.

Menneisyyden varjot

Rajasta selvittyään Jewan kohtaa veljensä Rafikin, joka on odottanut tien varressa neljä tuntia.

"Kotimatka on turvallinen, sinun ei tarvitse huolehtia mistään", Rafik vakuuttaa.

Tiellä on hyvin vähän liikennettä. Jewan kertoo, että seudun maat kuuluivat aikoinaan kurdeille, mutta al-Assadin suku jakoi ne etelästä tulleille arabeille. "Täällä on myös paljon kultaa", hän lisää.

Syyriassa vuonna 1963 valtaan tullut Baath-puolue ajoi ahtaalle kurdit, jotka muodostavat maan toiseksi suurimman etnisen ryhmän arabien jälkeen. Kurdien kieli kiellettiin, ja monilta evättiin Syyrian kansalaisuus. Kurdeja karkotettiin, ja tilalle muutti arabeja.

Tilanne hallinnassa

Nyt Kurdistanin värit – vihreä, punainen ja keltainen – loistavat seinissä ja muureissa. Kurdistanin lippu liehuu Girke Legen portilla, josta on 35 kilometriä Irakin ja 15 Turkin rajalle.

"Tilanne on täysin meidän hallinnassamme", porttia vartioiva mies vakuuttaa.

Syyrian kurdit eivät ole neuvotelleet tulitaukoa Assadin hallituksen kanssa, kurdien Demokraattisen yhtenäisyyspuolueen johtaja Saleh Muslim kertoo.

"Me olemme Syyrian toiseksi suurin väestöryhmä, ja Damaskos ei yksinkertaisesti halua uutta rintamaa tälle alueelle", hän selittää.

Tarkkailijat epäilevät, että kurdien itsehallinnon vahvistuminen Syyriassa sopii Assadille, koska se hermostuttaa hänen vihollistaan Turkkia.

Yllättävä kohtaaminen

Girke Legessä ei ole tietoakaan sodan tuhoista. Kurdimusiikki raikaa kaupoissa ja teehuoneissa. Maan alla toimineen kurdipuolueen uusi päämaja on auki vielä keskiyöllä.

"Olin kuullut tästä, mutta en silti usko silmiäni", Jewan hihkuu ostaessaan leivonnaisia tuliaisiksi kotiväelleen.

Jewanin äiti halaa poikaansa vedet silmissä. Tapaaminen on äidille yllätys, mutta ei poikakaan tiennyt koko perheen siirtyneen Damaskoksesta tänne.

"Tulimme pari päivää sitten. Aluettamme tulitettiin kahdesta suunnasta, joten sinne oli mahdoton jäädä", Jewanin setä Marai kertoo.

"Muutimme 20 vuotta sitten täältä Damaskokseen paremman elämän toivossa. Nyt emme tiedä, onko sinne palaamista", Alian-täti jatkaa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia