(IPS) -- Esikoulun opettaja Agness Samwenje on yksi Zimbabwen pääkaupungin Hararen lukuisista kaupunkiviljelijöistä. Kolmen kouluikäisen lapsen yksinhuoltajan kuukausiansio, noin 200 yhdysvaltain dollaria, ei riitä perheen menoihin. Niinpä oman kasvimaan tuotanto tulee tarpeeseen.

"Nykyään käytän tosi vähän rahaa ruuan ostamiseen, koska pienen kaupunkipalstani tuotanto riittää pitkälle", Samwenje sanoo.

Joillekin kaupunkiviljelmistä on tullut myös elinkeino. Näin on käynyt esimerkiksi mosambikilaiselle Silveira Sinoritalle. Hän muutti Zimbabween, mutta ei löytänyt palkkatyötä.

"Työttömänä havaitsin, että kaupunkiviljely tuo ruuan taloon. Kasvatan itse perunat, pavut, vihannekset ja maissintähkät. Ylijäämään myyn muille", Sinorita kertoo.

Kaikki eivät tyydy kasvattamaan vihanneksia ja juureksia. Esimerkiksi Ugandan pääkaupungissa Kampalassa, samoin kuin Kamerunin Yaoundéssa, moni kaupunkilaisperhe varmistaa ruokaturvansa kasvattamalla myös sikoja, kanoja ja lehmiä.

Vastaanotto vaihtelee

Viranomaiset suhtautuvat yhteismailla harjoitettuun kaupunkiviljelyyn eri tavalla eri maissa. Asiantuntijoiden mukaan nuivuus on järjetöntä, sillä ruokapulan uhatessa oman ruuan kasvattaminen on järkevää kaupungissakin.

"Viljely kaupunkialueilla on kielletty, mutta kaupunkiviljelystä on tulossa yhä yleisempää", myöntää Zimbabwen hallituksen edustaja Norman Hwengwere. Syyksi hän mainitsee kasvavan työttömyyden ja sen myötä heikentyneen ruokaturvan.

Etelä-Afrikan Kapkaupungissa ja Keniassa suhtautuminen kaupunkiviljelyyn on myönteistä. Kapkaupunki julkaisi ensimmäisen urbaania viljelyä koskevan linjauksensa jo vuonna 2007. Kenian pääkaupungissa Nairobissa suosittua on erityisesti säkkiviljely.

Kongon demokraattisessa tasavallassa YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO tukee kaupunkiviljelyohjelmaa, jossa hyödynnetään maalta kaupunkeihin muuttaneiden viljelijöiden asiantuntemusta. Kaupunkiviljelijät, paitsi ruokkivat itsensä ja perheensä, myyvät jopa 90 prosenttia tuotteistaan kaupunkien toreilla ja marketeissa.