Kansainväliset järjestöt pettyneitä EIT:n päätökseen transnaisen avioliitosta | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kansainväliset järjestöt pettyneitä EIT:n päätökseen transnaisen avioliitosta

Transsukupuoliset joutuvat valitsemaan toisen ihmisoikeuden toisen sijasta, sanoo Euroopan transsukupuolisten kattojärjestö.

Kansainväliset ihmisoikeusjärjestöt ovat kritisoineet Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) eilistä päätöstä, jonka mukaan Euroopan ihmisoikeussopimusta ei ole rikottu suomalaisen transnaisen avioliittoa koskevassa kiistassa.

Suomen viranomaiset ovat vaatineet sukupuolensa miehestä naiseksi korjannutta Heli Hämäläistä muuttamaan avioliittonsa rekisteröidyksi parisuhteeksi tai eroamaan, jotta hänen sukupuolensa voitaisiin vahvistaa. Hämäläinen on naimisissa naisen kanssa, eikä laki tunnusta samaa sukupuolta olevien avioliittoja, vaan ainoastaan rekisteröidyt parisuhteet.

Hämäläinen vei tapauksen EIT:hen, joka linjasi eilen, ettei avioliiton ja rekisteröidyn parisuhteen välillä ole niin suurta eroa, että se vaikuttaisi Hämäläisen oikeudelliseen asemaan keskeisesti. Muutos ei vaikuttaisi myöskään perhe-elämään, tuomioistuin sanoi.

Euroopan transsukupuolisten kattojärjestön TGEU:n mukaan käytännössä transsukupuoliset joutuvat kuitenkin valitsemaan nyt eri ihmisoikeuksien välillä – sukupuolen juridisen tunnustamisen tai avioliiton.

"Niille Euroopan valtioille, jotka yhä pakottavat transsukupuoliset luopumaan perusoikeuksistaan, kerrottiin nyt, että niiden toimintatapa on hyväksyttävä – mikä ei ole hyväksyttävää", toteaa yksi järjestön puheenjohtajista, Alecs Recher.

Suomen kaltainen käytäntö on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kattojärjestön ILGA-Europen mukaan voimassa 32 Euroopan maasssa 49:stä. Järjestön mukaan EIT menetti päätöksellään mahdollisuuden tuomita nöyryyttävät ja transsukupuolisia syrjivät käytännöt.

Myös Amnesty Internationalin mukaan Hämäläisen sukupuoli pitäisi vahvistaa avioliitosta huolimatta.

"Tällä epäreilulla linjauksella Euroopan ihmisoikeustuomioistuin hyväksyy Suomen alistavat lait, jotka vaikuttavat transsukupuolisiin ja vahvistavat haitallisia sukupuolistereotypioita", sanoo Amnesty Euroopan ja Keski-Aasian ohjelman varajohtaja Jezerca Tigani.

Kolme EIT:n tuomaria jätti päätöksestä eriävän mielipiteen. Lisäksi yksi enemmistön kannan mukaan äänestäneistä kyseenalaisti osan tuomion perusteista.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia