Kansainvälinen rikostuomioistuin vapautti jo tuomitun sotapäällikön – ”valtava isku uhreille” | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kansainvälinen rikostuomioistuin vapautti jo tuomitun sotapäällikön – ”valtava isku uhreille”

Jean-Pierre Bemba oli ensimmäinen ihminen, jonka kansainvälinen rikostuomioistuin on tuominnut raiskausten perusteella. Tuomio on nyt peruttu, sillä Bemban ei katsota sittenkään olleen vastuussa komentamiensa joukkojen teoista.

ICC:n rakennuksia

ICC on vapauttanut tuomiostaan sotapäällikkö Jean-Pierre Bemban. Kuvassa ICC:n rakennuksia Haagissa. Kuva: jbdodane / Flickr.com / CC BY-NC 2.0.

Kansainvälisen rikostuomioistuimen (ICC) päätös vapauttaa kongolainen sotapäällikkö Jean-Pierre Bemba sotarikostuomiostaan on iso isku julmuuksien uhreille, sanovat ihmisoikeusjärjestöt.

Bemba tuomittiin 18 vuodeksi vankeuteen sotarikoksista sekä rikoksista ihmisyyttä vastaan vuonna 2016. Rikokset tapahtuivat Keski-Afrikan tasavallassa vuosina 2002–2003. Bemba komensi kongolaista kapinallisryhmää MLC:tä, joka oli lähetetty taistelemaan Keski-Afrikan tasavaltaan vallankaappausyritystä vastaan. Hänen sotilaansa ryöstelivät, raiskasivat ja murhasivat siviileitä. Tuomion mukaan Bemba tiesi teoista mutta ei yrittänyt riittävästi estää niitä.

Päätös oli historiallinen, sillä Bemba oli paitsi korkea-arvoisin ICC:ssä tuomittu, myös ensimmäinen, joka tuomittiin esimiesvastuunsa perusteella sekä ensimmäinen, jonka oikeudenkäynnissä keskityttiin etenkin raiskausten käyttöön sotarikoksena.

ICC:n viime perjantaina julkistaman päätöksen mukaan oikeus ei kuitenkaan tuomiossaan huomioinut riittävästi esimerkiksi Bemban vaikeutta kontrolloida vieraaseen maahan lähetettyjä joukkojaan eikä hänen yrityksiään estää väkivalta. Siksi Bemban tuomio on nyt kumottu. Päätös syntyi äänestyksen jälkeen kolmella äänellä kahta vastaan.

”Päätös vapauttaa Jean-Pierre Bamba Gombo on tärkeä muistutus siitä, että kansainvälisen oikeuden toteutuminen on mahdollista vain, jos kaikki epäillyt saavat reilun oikeudenkäynnin riippumattoman ja puolueettoman oikeuden edessä. ---Vaikka valituslautakunta on päättänyt, että Bemba ansaitsee vapautuksen, päätös on valtava isku Keski-Afrikan tasavallan ’naisten vastaisen sodan’ uhreille”, toteaa Amnestyn kansainvälisen oikeuden tiimin johtaja Solomon Sacco tiedotteessa.

Myös brittiläinen Redress-järjestö kuvaili päätöstä ”musertavaksi”.

”Tuomio ei muuta sitä tosiasiaa, että tuhannet elävät yhä MLC:n rikosten aiheuttamien traumojen ja fyysisten vaikutusten kanssa. Osa uhreista sai hivin, kun MLC:n sotilaat joukkoraiskasivat heidät”, kertoo järjestön johtaja Rupert Skilbeck tiedotteessa.

Oikeusprosessiin osallistui yli 5 000 ihmistä.

Bemba pysyy vapautuksesta huolimatta toisteiseksi telkien takana, sillä hänellä on toinenkin tuomio, kertoo brittilehti The Guardian.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia