Kansainvälinen rikostuomioistuin antoi historiallisen tuomion raiskauksista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kansainvälinen rikostuomioistuin antoi historiallisen tuomion raiskauksista

Kongolainen sotapäällikkö Jean-Pierre Bemba on ensimmäinen, joka on tuomittu ICC:ssä komentajan vastuun perusteella.

Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) totesi eilen Kongon demokraattisen tasavallan entisen varapresidentin Jean-Pierre Bemban syylliseksi sotarikoksiin ja rikoksiin ihmisyyttä vastaan.

Tuomio oli historiallinen, sillä Bemba oli paitsi korkea-arvoisin ICC:ssä tuomittu, myös ensimmäinen, joka tuomittiin esimiesvastuunsa perusteella sekä ensimmäinen, jonka oikeudenkäynnissä keskityttiin etenkin raiskausten käyttöön sotarikoksena.

Bemba komensi kongolaista kapinallisryhmää MLC:tä, joka lähetettiin vuosina 2002–2003 taistelemaan Keski-Afrikan tasavaltaan vallankaappausyritystä vastaan. Tuomion mukaan hänen sotilaansa ryöstelivät, raiskasivat ja murhasivat siviileitä. Bemba tiesi teoista mutta ei yrittänyt riittävästi estää niitä.

Nykyisin MLC on kongolainen oppositiopuolue. Bemba toimi maansa varapresidenttinä vuosina 2003–2006.

Ihmisoikeusjärjestöt sekä myös YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Zeid Ra'ad Al Hussein ovat kiitelleet ICC:n päätöstä. Tuomio lähettää selvän viestin siitä, että seksuaalista väkivaltaa sodan välineenä ei suvaita, sanoi Amnesty Internationalin Länsi- ja Keski-Afrikan apulaisjohtaja Samira Daoud.

Human Rights Watchin asiantuntija Géraldine Mattioli-Zeltner puolestaan muistuttaa blogikirjoituksessaan, että ICC:n työ ei tuomiosta huolimatta ole ohi Kongossa tai Keski-Afrikan tasavallassa. Monet 2000-luvun taitteessa alueella käytyihin konflikteihin osallistuneet ja julmuuksiin syyllistyneet ovat edelleen vapaalla jalalla.

Bemban tuomion yksityiskohdat julkistetaan myöhemmin. Uutistoimisto Reutersin mukaan hän todennäköisesti valittaa tuomiostaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia