Jemenin levottomuudet pahentavat humanitaarista kriisiä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Jemenin levottomuudet pahentavat humanitaarista kriisiä

Jo lähes kaksi kolmasosaa hallituksettoman maan väestöstä tarvitsee apua.

Jemenin humanitaarinen kriisi uhkaa pahentua maan levottomuuksien kiihtyessä. Lasten aliravitsemus ja koulun keskeyttäminen ovat lisääntyneet, varoittaa YK:n lastenjärjestö UNICEF.

Jo ennestään epävakaana ja levottomana maana tunnettu Jemen luisui sisällissodan partaalle, kun hutheina tunnetut shiiakapinalliset marssivat viime syyskuussa maan pääkaupunkiin Sanaahan. Viime kuussa maan presidentti ja hallitus joutuivat eroamaan, eikä maalla ole virallista uutta johtoa. Samaan aikaan huthit ovat edenneet maan eteläosiin ja taistelleet siellä toimivaa sunnilaista Arabian niemimaan al-Qaidaa vastaan.

YK:n pääsihteeri sanoi viime viikolla, että maa on romahtamassa kansainvälisen yhteisön silmien edessä. Turvallisuusneuvosto vaati viime sunnuntain äänestyksessään hutheja vetäytymään.

YK:n arvioiden mukaan noin 16 miljoonaa ihmistä eli 61 prosenttia jemeniläisistä tarvitsee humanitaarista apua. Ruuasta on pulaa yli 10 miljoonalla. Maan peruspalvelut olivat surkeat jo ennen vuonna 2011 alkanutta kansannousua, ja UNICEFin mukaan ne eivät ole palanneet vanhallekaan tasolle.

Järjestö on huolissaan kriisin vaikutuksista etenkin naisiin ja lapsiin sekä näiden ravitsemukseen ja koulutukseen. Noin 900 000 lasta kärsii aliravitsemuksesta. Myös koulunkäynti on vähentynyt, ja vaikeimmilla alueilla yli viidennes lapsista ei pääse kouluun.

Samaan aikaan länsimaiden ja arabimaiden lähetystöt ovat sulkeneet oviaan levottomuuksien vuoksi, mikä on aiheuttanut pelkoa Jemenin saaman avun vähenemisestä. Toistaiseksi ainakin UNICEF, Lääkärit ilman rajoja sekä Oxfam ovat ilmoittaneet jäävänsä maahan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia