Järjestö: Jemenin talousromahdus uhkaa viedä enemmän ihmishenkiä kuin sota | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Järjestö: Jemenin talousromahdus uhkaa viedä enemmän ihmishenkiä kuin sota

Jemenin valuutan arvo on romahtanut konfliktin aikana. Kananmunakin on liian kallis, sanoo Hodeidah'n kaupungissa sinnittelevä Asma.

Sanaa, Jemen

Jemenin pääkaupungin Sanaan vanhankaupungin rakennuksia ennen konfliktia. Kuva: Richard Messenger / CC BY-NC 2.0.

Talouskurimus pahentaa Jemenin jo ennestään vaikeaa humanitaarista kriisiä. Avustusjärjestö Norwegian Refugee Coundil eli Norjan pakolaisneuvosto (NRC) uskoo, että lopulta talouskriisi voi viedä enemmän ihmishenkiä kuin yli kolme vuotta kestänyt konflikti.

”On musertavaa nähdä jemeniläisten joutuvan kestämään kaikki mahdolliset hengissä säilymisen esteet”, kuvailee järjestön maajohtaja Mohamed Abdi tiedotteessa.

Konfliktin alussa yhdellä Yhdysvaltain dollarilla sai noin 250 Jemenin rialia. Tämän vuoden tammikuussa määrä oli 425 ja maanantaina eteläisessä Adenin kaupungissa 630. Arvo on historiallisen alhainen, NRC kertoo.

Peruselintarvikkeiden hinnat ovat nousseet niin paljon, ettei miljoonilla ihmisillä ole enää varaa ostaa riittävästi ruokaa.

”Ruuan hinta on viikonlopun jälkeen kaksinkertaistunut. Jopa kananmunan ostaminen on nyt hyvin kallista. Naapurit pyysivät meiltä riisiä ja sipulia ruokkiakseen lapsensa. Aiemmin annoimme kerjäläisille sen, minkä pystyimme, mutta nyt meillä ei ole enää mitään annettavaa”, kertoo Hodeidah’ssa asuva Asma NRC:n tiedotteessa.

Jemen oli arabimaista köyhin jo ennen konfliktia, mutta sen jälkeen, kun Saudi-Arabian johtama liittouma alkoi maaliskuussa 2015 pommittaa maata, se on ajautunut humanitaariseen katastrofiin. Ainakin 6 600 siviiliä on kuollut sodassa.

YK:n mukaan 75 prosenttia ihmisistä tarvitsee jonkinlaista humanitaarista apua. Yli puolella ihmisistä ei ole vettä ja 8,4 miljoonaa ei tiedä, mistä saa seuraavan ateriansa. Alle puolet terveyskeskuksesta toimii, mikä näkyy esimerkiksi maailman suurimpana koleraepidemiana. Sekä avun toimittamista että kaupankäyntiä ovat vaikeuttaneet useat tärkeiden kaupunkien saarrot.

Maassa on protestoitu talousongelmien vuoksi, ja tällä viikolla maan hallitus lupasi nostaa eläkkeitä ja virkamiesten palkkoja, kertoo yhdysvaltalainen VOA News.

Viime viikkoina kritiikkiä on saanut myös Saudi-Arabian johtama liittouma, joka on pommittanut jatkuvasti siviilikohteita. Elokuussa 40 lasta sai surmansa liittouman tekemässä iskussa. YK:n ihmisoikeusneuvoston alaisen asiantuntijaryhmän viime viikolla julkaiseman raportin mukaan sekä maan hallitus, liittouma että niitä vastaan taistelevat huthikapinalliset ovat syyllistyneet ihmisoikeusloukkauksiin, mahdollisesti myös sotarikoksiin.

”Konfliktin osapuolten tekemät pienet myönnytykset eivät riitä, jos aiotaan estää Jemeniä saavuttamasta piste, jolta ei ole paluuta. On enemmän kuin korkea aika, että konfliktin osapuolet ja ne, joilla on heihin vaikutusvaltaa, aloittavat merkityksellisen prosessin, joka lopettaa tämän mielettömän sodan”, NRC:n Abdi sanoo.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia