It-ala luo työpaikkoja Tansaniassa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

It-ala luo työpaikkoja Tansaniassa

Kännykkäkorjaamot ja nettikahvilat työllistävät erityisesti köyhimpiä, käy ilmi tuoreesta suomalaistutkimuksesta.

Tieto- ja viestintäteknologian kehitys on tarjonnut monelle tansanialaiselle tien pois köyhyydestä työpaikkojen muodossa, käy ilmi tuoreesta suomalaistutkimuksesta.

Aalto-yliopiston ja teknologian tutkimuskeskus VTT:n tekemän tutkimuksen mukaan it-ala on hyödyttänyt nimenomaan kaikkein köyhimpiä tutkimusalueella Tansanian Iringassa. It-alan kehityksen ansiosta ammattitaitoisimmat köyhät pitävät nettikahviloita, kännykkä- tai tietokonekorjaamoja, kouluttamattomat taas päätyvät SIM-korttien ja kännyköiden myyjiksi. Samalla myös heidän sosiaalinen asemansa on noussut.

Tieto it-alan vaikutuksista köyhyyteen ei ole uusi. Global.finland.fin haastatteleman VTT:n erikoistutkijan Hannes Toivasen mukaan tähän mennessä on kuitenkin keskitytty liikaa makrotaloudellisiin ilmiöihin.

"Kun puhutaan innovaatioista ja teknologiasta kehitysmaissa, pitäisi puhua siitä, miten vaikutetaan köyhyyteen suoraan. Vanhassa mallissa ajateltiin, että kun rakennetaan innovaatiojärjestelmä ja aloitetaan teollistuminen, syntyy vaurautta, joka valuu myös köyhille. Monissa maissa epätasa-arvo kuitenkin vain lisääntyi", hän toteaa.

Jotta teknologia hyödyttäisi köyhimpiä entistä paremmin, Toivasen mukaan köyhimmille pitäisi tarjota esimerkiksi tieto- ja viestintäteknologian koulutusta.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia