Inflaation ja kasvavan köyhyyden pelätään johtavan levottomuuksiin Etelä-Afrikassa – ”Heillä on tunne, että heillä on oikeus ottaa se, mitä he tarvitsevat” | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Inflaation ja kasvavan köyhyyden pelätään johtavan levottomuuksiin Etelä-Afrikassa – ”Heillä on tunne, että heillä on oikeus ottaa se, mitä he tarvitsevat”

Ruuan ja energian hinnan nousu Etelä-Afrikassa on johtanut siihen, että myös keski- ja hyvätuloisten täytyy rajoittaa kulutustaan. Köyhien olot ovat heikentyneet entisestään. Pahimmillaan voi syntyä kapina, jota valtion voi olla vaikea tukahduttaa, sanoo tutkija Johan Burger.

Roskakasoja mainoksen alla ostoskeskuksessa.

Heinäkuussa 2021 laajat levottomuudet levisivät ympäri Etelä-Afrikkaa. Mellakoiden välittömänä syynä oli entisen presidentti Jacob Zuman pidätys, mutta taustatekijöinä korkea työttömyys ja eriarvoisuus. Kuva: Lyse Comins / IPS.

(IPS) -- Etelä-Afrikan lähes ennätyksellinen ruuan ja energian hintojen nousu on nakertanut työläisten käytettävissä olevia tuloja ja edelleen heikentänyt köyhien oloja. Analyytikot sanovat, että maalla on kohonnut yhteiskunnallisten levottomuuksien riski.

Etelä-Afrikan yhdistyneen ammattiliiton UASA:n tiedottaja Abigail Moyo toteaa, että valtion kyvyttömyys toimittaa ruuan tuottajille ja kauppiaille riittävästi vettä ja sähköä estää yrityksiä toimimasta tehokkaasti. Tämä puolestaan ruokkii inflaatiota.

”Työläiset ovat jo vuosia kärsineet taloudellisista vaikeuksista, joihin eivät ole syypäitä. Maissijauhon hinta on vuodessa noussut 36,5 prosenttia, sipulin 48,7 prosenttia ja pikakahvin 26,4 prosenttia”, Moyo sanoo.

Liike-elämän toimijoiden yhteenliittymä Business Leadership South African toimitusjohtaja Busisiwe Mavuso varoittaa myös arabikevään kaltaisen kapinoinnin mahdollisuudesta, mikäli valtio ei tee merkityksellisiä ja oikein kohdennettuja interventioita.

Tohtori Johan Burgerilla on sama huoli. Entinen turvallisuustutkimuksen instituutin vanhempi tutkija, rikollisuuden ja lainvalvonnan riippumaton asiantuntija Burger näkee kaikkialla maassa elinkustannusten noususta ja pettymyksestä sikiävien levottomuuksien ensimerkkejä.

Hänen mukaansa myös useimpien keski- ja hyvätuloisten perheiden on täytynyt rajoittaa kulutustaan peruselintarvikkeiden hintojen ja korkojen nousun vuoksi.

”Jos myös kaltaiseni suhteellisen vakaista tuloista nauttivat joutuvat miettimään kahdesti ennen kuin ostavat jotakin, voin vain kuvitella, millaisissa paineissa pienempituloiset elävät”, Burger miettii.

”Monet ovat olleet tässä tilanteessa jo vuosia, ja nyt se on muuttunut vielä huonommaksi. Virallinen työttömyysprosentti on 32,9 prosenttia ja epäviralliset luvut ovat sitäkin korkeampia. Korkea työttömyys johtaa suureen köyhien määrään, ja se luo monenlaisia sosiaalisia ongelmia”, Burger jatkaa.

Valtion hylkäämät hylkäävät valtion

Burgerin havaintojen mukaan kesän 2021 ryöstelyaallossa vietiin lähinnä ruokaa ja myytäväksi kelpaavaa tavaraa.

”Joissain tapauksissa ruokaa ostaneiden ihmisten kimppuun hyökättiin ja ryövättiin heidän ruokansa. Nyt nähdään myös sellaista, että kun kuorma-auto rikkoutuu yhteisön lähistöllä, sen ympärillä on äkisti ihmisjoukko, joka repii autosta kaiken irti lähtevän. He etsivät ruokaa tai jotakin, minkä voisi vaihtaa ruokaan”, Burger kertoo.

Burgerin mukaan heikentynyt rikosoikeusjärjestelmä ei pysty toimimaan tehokkaasti rikollisuutta vastaan. Yleinen epävakaus heikentää entisestään sen mahdollisuuksia.

”Suuria häiriöitä saattaa tapahtua. Suuret ihmisjoukot voivat kerääntyä yhteen ja ryöstelyn lisäksi nousta kapinaan. Kun suuret ihmisjoukot kärsivät äärimmäisestä köyhyydestä pitkiä aikoja, heistä alkaa tuntua, että valtio on hylännyt heidät. Heistä tuntuu, ettei heidän tarpeitaan tunnusteta, ja he alkavat puolestaan hyljeksiä valtiota, sen lakeja ja poliisia. Heillä on tunne, että heillä on oikeus ottaa se, mitä he tarvitsevat”, Burger selittää.

”Ja jos he nousevat kapinaan riittävän suurin joukoin, valtion on erittäin vaikea tukahduttaa sitä. Se mahdollisuus on niin lähellä pinnan alla, että sen voi melkein nähdä.”

Turhautuminen uhkaa räjähtää

Tarvitaan vain kipinä sytyttämään levottomuudet.

”On vaara, että levottomuudet leviävät hyvin nopeasti, koska köyhyyttä ja puutetta löytyy maan joka kolkasta, melkein jokaisesta yhteisöstä. Vuonna 2008 muukalaisvihamieliset mellakat levisivät koko maahan muutamassa päivässä”, Burger sanoo.

Esimerkiksi sähkökatkoista on valitettu vuosikausia, ja jos tilanteeseen ei tule muutosta, turhautuminen voi yltyä pisteeseen, jossa ”vastarinta räjähtää”, kuten Burger asian muotoilee. Ruuan vähyys ei aiemmin ole johtanut mellakoihin Etelä-Afrikassa, mutta jos nälkäisten määrä vielä kasvaa, sekin voi olla edessä.

”Monet köyhät yhteisöt kokevat olevansa Etelä-Afrikan väestön laiminlyöty osa. He eivät ole päässeet osallisiksi mistään siitä hyvästä, jota demokratian sanottiin tuovan tullessaan. He eivät ole saaneet töitä tai palveluita ja he näkevät nälkää. On syntynyt kuilu väestönosan ja valtion instituutioiden välille, ja sen tähden suurimittaisen kapinan vaara on todellinen”, Burger pohtii.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia