Ilmastonmuutos näkyy jo selvästi sääilmiöissä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Ilmastonmuutos näkyy jo selvästi sääilmiöissä

Dohan kokouksessa on julkaistu poikkeuksellisen kovasanaisia varoituksia kiihtyvän ilmastonmuutoksen vaikutuksista.

Dohan ilmastonmuutoskokouksen yhteydessä on julkaistu poikkeuksellisen kovasanaisia raportteja lämpenevän ilmakehän vaikutuksista.

Vuosi 2012 on tähän mennessä ollut yhdeksänneksi lämpimin ajanjakso sitten vuoden 1850, huolimatta La Niña -ilmiön viilentävästä vaikutuksesta. Viimeiset kymmenen vuotta ovat kaikki olleet historian lämpimimpien vuosien joukossa, sanoo Maailman meterologian järjestön WMO:n selvityksestä.

"Ilmastonmuutos tapahtuu silmiemme edessä ja se tulee jatkumaan, sillä kasvihuonekaasujen pitoisuudet ilmakehässä ovat nousseet jatkuvasti ja saavuttaneet jälleen uuden ennätyksen", sanoo WMO:n pääsihteeri Michel Jarraud.

Selvityksen mukaan arktisen merijään ennätysmäinen sulaminen tänä kesänä, kuten myös sään ääri-ilmiöiden yleistyminen ympäri maailmaa, ovat seurausta ilmaston lämpenemisestä.

Muun muassa Yhdysvaltoja ja Brasiliaa koetteli kuivuus, kun taas Sahelin alueella, Pakistanissa ja Kiinassa riesana olivat tulvat. Samalla Atlantilla ja Aasiassa on koettu keskimääräistä kovempia hirmumyrskyjä useina vuosina peräkkäin.

YK:n ympäristöohjelma UNEPin raportti varottaa vuorostaan ikiroutaan varastoituneista massiivisista hiilidioksidi- ja metaanivarannoista, jotka uhkaavat vapautua ilmakehään jään sulaessa, kiihdyttäen ilmaston lämpenemistä entisestään.

PIKin raportti taas varottaa, että merenpinta uhkaa nousta aikaisempia ennusteita nopeammin. Raportin mukaan merenpinta olisi nousemassa jopa 60 prosenttia nopeammin kuin mitä IPCC on aikaisemmin arvioinut.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia