Guantánamon lapsisotilas palautetaan Kanadaan | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Guantánamon lapsisotilas palautetaan Kanadaan

Afganistanissa 15-vuotiaana vangittu Omar Khadr ehti viettää vuosikymmenen lukkojen takana.

Kymmenen vuotta Guantánamossa vankina ollut 26-vuotias kanadalainen Omar Khadr on päätetty palauttaa miehen kotimaahan Kanadaan, kertoo Amnesty International. Kadr vangittiin vuonna 2002 Afganistanissa hänen ollessa 15-vuotias.

Kansainväliset järjestöt ovat kritisoineet Khadrin vankeusrangaistusta, sillä alaikäisenä sotavankina häntä olisi tullut kohdella lapsisotilaana.

Amnesty Internationalin mukaan Khadrin palauttaminen Kanadaan on askel oikeaan suuntaan vuosikymmenen mittaisessa ihmisoikeus kiistassa.

"Khadrin traaginen tarina on osoitus siitä, miksi Guantánamo pitäisi sulkea - ei huomenna vaan tänään", sanoo Amnesty Internationalin Yhdysvaltain johtaja Suzanne Nossel.

Järjestön mukaan jo sulkemispäätöksen saaneessa vankilassa viruu yhä 166 vankia. Vangeilla ei ole ollut oikeutta asianajajaan eikä tuomioistuimeen ja heitä on kidutettu ja pahoinpidelty vankeuden aikana. Tähän mennessä vain yksi vanki on saanut tuomion liittovaltion siviilituomioisuimessa. Vuosikymmenen aikana yhdeksän vankia on kuollut vankeudessa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia