EU-komission apu ruokapulan ja unohdettujen kriisien uhreille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

EU-komission apu ruokapulan ja unohdettujen kriisien uhreille

Afrikan sarven ja Sahelin alueen ruokakriisit saavat tänä vuonna yli puolet EU-komission humanitaarisesta avusta.

Euroopan komissio antaa vuonna 2012 humanitaarista apua erityisesti Afrikan kuivuudesta ja ruokapulasta kärsineille alueille, kertoo Kehys ry.

EU:n humanitaarisen avun toimiston mukaan komissio suuntaa humanitaarista apua yhteensä 640 miljoonaa euroa 36 valtiolle tai alueelle. Eniten apua saavat Sudan ja Etelä-Sudan, Kongo, Palestiinalaisalueet, Sahelin alue sekä Afrikan sarvi.

Yli puolet avustuksista kohdistetaan Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan sekä ruokapulasta kärsivään Afrikan sarveen ja Sahelin alueelle. Sahelin tilanne on erityisen akuutti, sillä sen ruokakriisin uskotaan olevan yksi suurimmista edessä olevista kriiseistä.

Ruokakriisin lisäksi humanitaarista apua kohdistetaan myös unohdettuihin kriiseihin. Apua annetaan esimerkiksi Algerian sahrawi-pakolaisille, Bhutanin pakolaisille Nepalissa sekä Keski-Afrikan sisäinen konfliktin uhreille.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia