EU hapuilee pakolaiskriisiin ratkaisua | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

EU hapuilee pakolaiskriisiin ratkaisua

Kyse ei ole pakolaismäärien kriisistä, vaan solidaarisuuden kriisistä, kommentoi YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon. EU:lta vaaditaan nyt pikaisia toimia solidaarisuuden osoittamiseksi.

EU-maihin on saapunut viime kuukausien aikana ennätyksellisen paljon turvapaikanhakijoita. Ihmiset pakenevat sotaa, vainoa ja konflikteja pääosin Syyriasta, Afganistanista ja Kosovosta.

Pelkästään heinäkuun aikana EU:n alueelle saapuneiden siirtolaisten määrä on kolminkertaistunut yli 100 000 henkilöön verrattuna viime kesän lukemiin. EU:n rajaturvallisuusviraston mukaan tänä vuonna alueelle on saapunut yhteensä 340 000 ihmistä,  joista valtaosa on tullut Kreikkaan ja Italiaan.

Jopa yli 2600 ihmistä on kuollut, suurin osa ylittäessään huterilla kumiveneillä Välimerta. Viime viikolla ihmisalakuljettajien rekkaan tukehtuneet 71 ihmistä järkyttivät Itävaltaa.

YK:n pääsihteeri Ban-Kimoon vaatii EU:ta luomaan pakolaisille turvallisia reittejä Eurooppaan.

"Ihmishenkien pelastaminen tulisi olla nyt prioriteettina. Kyse ei ole pakolaismäärien kriisistä vaan solidaarisuuden kriisistä", pääsihteeri peräänkuulutti.

Siirtolaisten vastaanotto on ollut EU-maissa kuitenkin varsin kahtiajakautunutta. Saksa on päättänyt ottaa vastaan kaikki maahan pyrkivät turvapaikanhakijat, eikä se enää käännytä pakolaisia Dublinin-sopimuksen mukaisesti niihin EU-maihin, joihin he ovat ensin saapuneet. Maahan onkin nyt odotettavissa arviolta 800 000 turvapaikanhakijaa tänä vuonna.

Unkari rakentaa puolestaan rajalleen aitaa estämään siirtolaisten pääsyn maahan ja pitää nyt Budapestin rautatieasemalla motissa tuhansia pakolaisia, jotka pyrkivät muun muassa Saksaan.

EU-maat neuvottelevat parhaillaan siitä, miten turvapaikanhakijoiden määrä saataisiin maiden kesken jaettua tasa-puolisemmin ja miten käsittelyaikoja saataisiin nopeutettua. Syyskuun aikana on tarkoitus kerätä lista niistä maista, jotka eivät kuulu kriisialueisiin, jotta turvapaikkahakemusten käsittelyajat nopeutuisivat.

Komissiolta odotetaan myös ehdotusta turvapaikanhakijoiden uudelleensijoittamisesta EU:n sisällä ja Dublin-asetuksen uudistamisesta siten, että turvapaikanhakijat jakaantuisivat maiden kesken tasaisemmin. Syyskuussa EU:n parlamentin mepit äänestävät myös hätämekanismista, jonka avulla on tarkoitus uudelleensijoittaa muihin EU-maihin 40 000 turvapaikanhakijaa, jotka tällä hetkellä asuvat Italiassa ja Kreikassa.

EU-maihin pyrkivien pakolaisten määrä on kuitenkin vain jäävuoren huippu, sillä esimerkiksi Syyrian neljästä miljoonasta pakolaisesta vain 6 prosenttia on saapunut Eurooppaan. Turkkiin heitä on paennut 1,8 miljoonaa ja Libanoniin 1,2 miljoonaa. YK:n mukaan maailmassa on tällä hetkellä noin 60 miljoonaa pakolaista. Näiden lukujen rinnalla Suomeen arvioidut 15 000 turvapaikanhakijaa ovat hyvin pieni määrä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia