Esitys: Ukrainalle ensi vuonna 30 miljoonaa euroa lisätukea kehitysyhteistyövaroista | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Esitys: Ukrainalle ensi vuonna 30 miljoonaa euroa lisätukea kehitysyhteistyövaroista

Ukraina saa lisärahaa, mutta kehitysyhteistyövarojen osuus bruttokansantulosta laskee.

Sini-keltainen lippu.

Ukrainalle on luvassa ensi vuonna lisätukea. Kuva: Sergey Kozak / CC0 1.0.

Hallitus esittää Ukrainalle ensi vuodelle 30 miljoonan euron lisätukea kehitysyhteistyömäärärahoista.

Varoista 20 miljoonaa euroa otetaan hallituksen myöntämistä lisämäärärahoista, loput katetaan nykyisistä kehitysyhteistyömäärärahoista, kertoo ulkoministeriö.

Hallituksen budjettiriihi päättyi eilen.

Ylimääräiset rahat Ukrainalle on tarkoitus ohjata maat välittömiin tarpeisiin sekä jälleenrakentamiseen varautumiseen. Humanitaarinen apu eli välttämätön hätäapu kanavoidaan erikseen.

Suomen varsinaisiksi kehitysyhteistyömäärärahoiksi esitetään myönnettäväksi ensi vuonna yhteensä 713 miljoonaa euroa.

Summa on vajaat 20 miljoonaa euroa enemmän kuin valtiovarainministeriö esitti elokuun alussa. Tuolloin Ukraina-varat oli poistettu esityksestä. 

Mikäli hallituksen esitys toteutuu, kehitysyhteistyövarat laskevat verrattuna tämänvuotiseen, lisätalousarviolla täydennettyyn kehitysyhteistyöbudjettiin mutta nousevat muutamalla miljoonalla eurolla verrattuna vuoden 2022 alkuperäiseen budjettiin.

Yhteensä kehitysyhteistyöhön on tarkoitus käyttää ensi vuonna noin 1,2 miljardia euroa, mikä on noin 0,42 prosenttia bruttokansantulosta. Järjestöt ovat kritisoineet budjettia, sillä tänä vuonna osuus on 0,5 prosenttia ja tavoite on 0,7 prosenttia.

Virallisesti valtion talousarvioesitys käsitellään ja julkaistaan syyskuun 19. päivänä.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia