Dole taipui korvauksiin myrkyistä kärsineille työläisille | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Dole taipui korvauksiin myrkyistä kärsineille työläisille

Elintarvikejätti lupaa korvauksia torjunta-aineista kärsineille keskiamerikkalaisille työntekijöilleen, mutta ei myönnä syyllistyneensä mihinkään.

Monikansallinen elintarvikeyhtiö Dole on vuosien taistelun jälkeen taipunut maksamaan banaanitilojensa torjunta-aineista kärsineille keskiamerikkalaisille työntekijöille, kertoo Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus.

Yhtiö ei kuitenkaan myönnä, että olisi aiheuttanut työläisille terveysongelmia, vaan sanoo rahan antamisen perustuvan sosiaaliseen vastuuntuntoon, kirjoittaa Juhani Artto.

Dole on yksi niistä monikansallisista yhtiöistä, jotka 17 000 keskiamerikkalaista banaanityöläistä veti oikeuteen vuonna 2001.

Seuraavana vuonna nicaragualainen tuomioistuin määräsi Dolen ja useita torjunta-aineiden valmistajia maksamaan 1970-luvulla käytettyjen myrkkyjen uhreille satoja miljoonia vahingonkorvauksia. Yhdysvalloissa oikeus on torjunut korvausvaatimukset.

Elokuussa saavutettu yhteisymmärrys koskee kuitenkin vain niitä noin 5 000 nicaragualaista, hondurasilaista ja costaricalaista työläistä, joiden asianajajana on toiminut yhdysvaltainen lakitoimisto Provost & Umphrey.

Korvausten piirissä olevista työläisistä sadat ovat jo ehtineet kuolla, mutta sopimuksen mukaan Dole antaa rahat heidän omaisilleen. Summien suuruutta ei julkisteta.

Elintarvikejätin mainetta ovat tahranneet aiemmin myös kovat otteet ammattiliittoaktiiveja ja ammatillista järjestäytymistä kohtaan, sekä raportti, jonka mukaan yhtiö ei vieläkään kunnioita työntekijöiden vähimmäisoikeuksia monilla hedelmätiluksillaan.

Dolen likaisesta taistosta tuholaismyrkyistä terveyshaittoja saaneiden oikeusjuttua vastaan on myös tehty Bananas! -niminen dokumentti.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia