Budjettileikkaukset jäädyttävät EU:n kehitysavun | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Budjettileikkaukset jäädyttävät EU:n kehitysavun

Unionin historian ensimmäiset leikkaukset kurittavat myös kehitysapuvaroja, mutta vähemmän kuin järjestöt pelkäsivät.

EU:n kehitysyhteistyövarat näyttävät jäävän nykytasolle viime viikolla päättyneiden budjettineuvottelujen seurauksena. Tavoite käyttää 0,7 prosenttia bruttokansantuotteesta vuoteen 2015 mennessä ei välttämättä enää toteudu.

EU-järjestöjen kattojärjestön CONCORDin mukaan verrattuna komission heinäkuiseen ehdotukseen EU leikkaa Euroopan kehitysrahasto EDF:n varoja 11 prosenttia, mikä käytännössä tarkoittaa varojen jäädyttämistä nykytasolle. EDF jakaa apua etenkin Saharan eteläpuoliseen Afrikkaan sekä Karibian ja Tyynenmeren alueen maihin.

Yhteensä EDF, EU:n hätäapurahasto sekä niin sanottu Heading 4, joka sisältää myös EU:n kehitysyhteistyöinstrumentin, saavat noin 88 miljardia euroa, 14,7 prosenttia vähemmän kuin komissio ehdotti.

Esimerkiksi avustusjärjestö Oxfamin mukaan budjettileikkauksilla voi olla kielteisiä vaikutuksia köyhyyden vähentämiseen sekä ylipäätään Euroopan tavoitteisiin globaalina toimijana.

"EU:n johtajat ovat valinneet lyhyen aikavälin korjaukset pitkän aikavälin ajattelun sijasta. Valitettavasti useat avainjäsenvaltiot, jotka perinteisesti ovat tukeneet apua, ovat olleet erityisen hiljaa näissä neuvotteluissa", toteaa myös eurooppalaisten järjestöjen kattojärjestön CONCORDin edustaja Izabella Toth.

Järjestö on kuitenkin tyytyväinen siihen, ettei sen työ mennyt täysin hukkaan eikä apua reaalisesti leikata.

EU päätti perjantaina leikata unionin budjettia ensimmäistä kertaa historiansa aikana. Vuosina 2014–2020 budjetti saa olla korkeintaan 960 miljardia euroa. Summa tarkoittaa maksusitoumusten kattoa – varsinainen maksukatto on 908 miljardia euroa.

Euroopan parlamentin on vielä hyväksyttävä budjetti ennen kuin se astuu voimaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia