Applea vaaditaan vastuuseen myrkytyksistä | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Applea vaaditaan vastuuseen myrkytyksistä

137 työntekijää sairastui puhdistaessaan kosketusnäyttöjä n-heksaanilla.

Eurooppalainen Make IT Fair -kampanjaverkosto vaatii elektroniikkayhtiö Applea kantamaan vastuunsa Kiinassa sattuneista myrkytystapauksista.

137 työntekijää sai vuonna 2009 myrkytyksen kosketusnäyttöjen puhdistukseen käytetystä n-heksaanista. Tapaus sattui Applen alihankkijan Wintekin tehtaalla Kiinan Suzhoussa. Liuottimen käytössä rikottiin paikallisia säädöksiä, eikä työturvallisuudesta huolehdittu.

22 työntekijää kärsii yhä kroonisista oireista, kuten lihasheikkoudesta sekä raajojen tunnottomuudesta ja hikoilusta, eivätkä he kykene enää työskentelemään. Yksi nuori nainen on halvaantunut. Monella työntekijällä ei ole varaa hoitomaksuihin.

Hongkongilainen Make IT Fair-kampanjan kumppanijärjestö SACOM vaatii Wintekiä hankkimaan sairastuneille työntekijöille hoitoa, maksamaan korvauksia ja pyytämään anteeksi. Lisäksi Applea vaaditaan valvomaan alihankkijansa Wintekin toimintaa. Kansainväliseen Jobsille lähetettävään vetoomukseen kerätään parhaillaan allekirjoituksia.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia