Amnesty: Israel valvoo palestiinalaisia epäeettisen kasvojentunnistusteknologian avulla – ”Palestiinalaisten Facebookiksi” pilkatun järjestelmän avulla voidaan syventää liikkumisrajoituksia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Amnesty: Israel valvoo palestiinalaisia epäeettisen kasvojentunnistusteknologian avulla – ”Palestiinalaisten Facebookiksi” pilkatun järjestelmän avulla voidaan syventää liikkumisrajoituksia

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International kritisoi Israelin viranomaisia syrjinnästä ja apartheid-järjestelmän syventämisestä teknologian avulla. Tuoreessa tutkimuksessa käytettiin Tampereen yliopiston keräämää tietoa.

Seinään piirretty valvontakameran kuva.

- Kuva: Republica / Pixabay.

Israelin viranomaiset käyttävät kasvojentunnistusjärjestelmää ja valvontakameroita palestiinalaisten syrjimiseen sekä näiden liikkumisvapauden ja yksityisyyden suojan rajoittamiseen, kritisoi ihmisoikeusjärjestö Amnesty International tänään julkaistussa raportissaan.

Amnesty tutki kasvojentunnistusohjelmien ja kamerateknologian käyttöä vuoden 2022 aikana Israelin viranomaisten tarkastuspisteillä Hebronissa ja Itä-Jerusalemissa. 

Raportin mukaan Hebronissa käytetään kehitysvaiheessa olevaa Red Wolf -kasvojentunnistusohjelmaa. Se skannaa ja rekisteröi tarkastuspisteiden läpi kulkevien palestiinalaisen kasvot automaattisesti ilman ilmoitusta tai palestiinalaisten suostumusta. 

Amnestyn mukaan on olemassa vahvoja todisteita siitä, että ohjelma on yhteydessä kahteen muuhun valvontaohjelmaan, Wolf Packiin ja Blue Wolfiin. Wolf Pack sisältää kaiken saatavilla olevan tiedon miehitetyllä Palestiinalaisalueella asuvista palestiinalaisista. Blue Wolf puolestaan on sovellus, jonka avulla tiedot saa esiin.

Kasvojentunnistuksen avulla ihmiseltä voidaan esimerkiksi evätä kulkulupa hänestä tietokannassa olevien tietojen perusteella.

Amnestyn tekemien haastattelujen mukaan sotilaita kannustetaan rekisteröimään mahdollisimman paljon palestiinalaisia palkitsemalla heitä. Sotilaat ovat nimittäneet kasvojentunnistusjärjestelmää pilkallisesti ”palestiinalaisten Facebookiksi”.

Kamerajärjestelmien tutkimisessa Amnesty hyödynsi muun muassa Tampereen yliopiston tutkijoiden analyysiä siitä, miten laittomien siirtokuntien laajentuminen ja valvonnan tehostuminen liittyvät toisiinsa Silwanin kaupunginosassa Itä-Jerusalemissa. 

Esimerkiksi Itä-Jerusalemin vanhassakaupungissa ja Sheikh Jarrahissa on valvontakameroita vähintään viiden metrin välein. Raportin mukaan kameroiden määrä on kasvanut etenkin sen jälkeen, kun alueella oli vuonna 2021 Israelin laittomien siirtokuntien laajentamista protestoivia mielenosoituksia. Kamerat ehkäisevät protestien järjestämistä, kun ihmiset pelkäävät tunnistamista.

Amnestyn mukaan massavalvonta pitäisi lopettaa, sillä se loukkaa yksityisyyttä, tasa-arvoa ja syrjimättömyyttä ja rajoittaa kokoontumisen ja ilmaistun vapautta. Samalla ne ovat osa palestiinalaisiin kohdistuvaa apartheid-järjestelmää, joka on rikos ihmisyyttä vastaan, se sanoo.

”Jatkuvan ylimitoitetun voimankäytön ja mielivaltaisen pidätyksen uhan lisäksi palestiinalaiset joutuvat nyt myös elämään sen riski kanssa, että heitä seurataan algoritmilla tai kielletään tulemasta omalle asuinalueelleen syrjivän tarkkailutietokannan sisältämän informaation vuoksi. Tämä on viimeisin esimerkki siitä, miksi kasvojentunnistusteknologia ei sovi yhteen ihmisoikeuksien kanssa, kun sitä käytetään tarkkailuun”, sanoo järjestön pääsihteeri Agnès Callamard tiedotteessa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia