Afganistan teloitti 14 vankia | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Afganistan teloitti 14 vankia

YK on huolissaan Afganistanin oikeudenkäynneistä, joissa käytetään kiduttamalla saatuja tunnustuksia. 

Afganistan on teloittanut viime päivien aikana 14 kuolemaantuomittua vankia. Teloitukset katkaisivat yli vuoden tauon, jona aikana maassa ei ole viety yhtään kuolemantuomiota käytäntöön, kertoo kertoo YK.

Maan oikeusjärjestelmä perustuu ensisijaisesti tunnustuksiin, joista osa saadaan kiduttamalla. YK on toistuvasti korostanut, että maa on epäonnistunut noudattamaan kansainvälisiä säädöksiä oikeudemukaisista oikeudenkäynneistä.

"Kansainvälisen oikeuden ja Afganistanin omien säädöksien mukaan kuolemanrangaistus on varattava vain kaikista vakavimmille rikoksille ja sitä tulisi soveltaa vain kaikista tarkimmissa oikeusprosesseissa", sanoo YK:n ihmisoikeusvaltuutettu Navi Pillay.

"Aiemmat puutteet Afganistanin oikeusmenettelyissä ovat herättäneet vakavia kysymyksiä tällaisista tapauksista", Pillay sanoo.

Vain muutamia päiviä aiemmin ennätykselliset 110 maata äänesti kuolemanrangaistusta vastaan YK:n yleiskokouksessa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia