Kehys ry | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Kehys ry

Osoite

Puhelinnumero

Kotisivut

Kehitysyhteistyöjärjestöjen EU-yhdistys Kehys ry yhdistyi Kepan kanssa Fingoksi 26.11.2018. Kehys oli tähän asti Maailma.netiä julkaisevan Suomen OneWorld-portaaliyhdistyksen jäsenjärjestö.

Etelä-Afrikkaan uusi kehitysvirasto

Logo, jossa keltaisia tähtiä ja teksti Kehys ry.

Etelä-Afrikkaan uusi kehitysvirasto

Maan hallituksen odotetaan avaavan South African Development Partnership Agency (SADPA) -nimeä kantavan viraston viimeistään ensi kesäkuussa.

Kehitysrahoituksella kasvua talouteen

Logo, jossa keltaisia tähtiä ja teksti Kehys ry.

Kehitysrahoituksella kasvua talouteen

Libyassa pidetyssä EU:n ja Afrikan maiden huippukokouksessa korostettiin kestävän talouskasvun merkitystä kehitykselle. Yksi kokouksen päätelmistä oli, että kaikki kehitysrahoitus on suunnattava kestävän talouskasvun ja työllisyyden tukemiseen.

Kasvu EU:n kehityspolitiikan painopisteeksi?

Logo, jossa keltaisia tähtiä ja teksti Kehys ry.

Kasvu EU:n kehityspolitiikan painopisteeksi?

Kehitysyhteistyön vaikutuksia pitäisi voida mitata selkeämmin ja tukea olisi suunnattava erityisesti taloussektorin kasvuun ja kestävään kehitykseen, esittää EU:n kehityskomissaari Andris Piebalgs ns. vihreässä kirjassaan. Suomalaisjärjestöjen mukaan kirjan näkökulma kehitykseen on liian kapea.

EU ei onnistu johdonmukaisuudessa vieläkään

Logo, jossa keltaisia tähtiä ja teksti Kehys ry.

EU ei onnistu johdonmukaisuudessa vieläkään

Globaaleja kehitystavoitteita ei voida saavuttaa vain kehityspolitiikan ja kehitysyhteistyön keinoin, jos muilla politiikanaloilla tehdään samanaikaisesti kehitysmaille haitallisia päätöksiä, muistuttaa Kehyksen uusi julkaisu. Esimerkiksi EU:n rekrytointipolitiikka on aiheuttanut aivovuotoa Afrikan maissa.

Komissio: kauppaa, investointeja ja työpaikkoja Afrikkaan

Logo, jossa keltaisia tähtiä ja teksti Kehys ry.

Komissio: kauppaa, investointeja ja työpaikkoja Afrikkaan

Euroopan unionin ja Afrikan maiden huippukokouksen alla komissio haluaa yhteistyön päätavoitteksi investointien, työpaikkojen ja kaupan kasvun. Kehys ry on huolissaan siitä, että kehityskomissaari Andris Piebalgsin valmistelevat tavoitteet painottavat taloutta inhimillisen näkökulman kustannuksella.

Tilaa aihepiirin Kehys ry RSS-syöte