Etelä-Afrikkaan uusi kehitysvirasto | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Etelä-Afrikkaan uusi kehitysvirasto

Maan hallituksen odotetaan avaavan South African Development Partnership Agency (SADPA) -nimeä kantavan viraston viimeistään ensi kesäkuussa.

Etelä-Afrikan hallitus perustaa kuluvan vuoden aikana uuden kehitysviraston, jonka on määrä koordinoida Etelä-Afrikan kehitysapuohjelmia koko Afrikassa. South African Development Partnership Agency (SADPA) nimeä kantavan viraston odotetaan aloittavan toimintansa viimeistään ensi kesäkuussa.

”Etelä-Afrikka on poikkeuksellinen toimija, sillä maa on myös itse kehitysavun vastaanottaja. Samaan aikaan Etelä-Afrikalla on Afrikan kontekstissa kuitenkin etuoikeutettu asema”, sanoo Etelä-Afrikan ulkoministeriön osastopäällikkö Ayanda Ntsaluba.

Viraston toiminta-ajatus myötäilee Yhdysvaltain kansainvälisen kehitysvirasto USAID:in toimintamallia. Rahoituksensa uusi virasto saa pääasiassa julkisista lähteistä, mutta myös yksityistä rahoitusta tavoitellaan.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia