Wall Streetin valtausliike leviää | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Wall Streetin valtausliike leviää

Viikkoja jatkunut Wall Streetin valtausliike on saanut taakseen ay-liikkeen tuen ja protestileirejä on syntynyt ympäri Yhdysvaltoja.

Jo kolmatta viikkoa jatkuva Occupy Wall Street -liike saavutti tällä sai uuden mittaluokan, kun 5. lokakuuta järjestettyyn mielenosoitusmarssiin halki New Yorkin osallistui arvioiden mukaan jopa 15 000 ihmistä.

Suoraa demokratiaa ajavat, pankkien ja rahan ylivaltaa vastustavat protestit ovat jatkuneet kohta kolmatta viikkoa Manhattanilla Zuccottin puistossa.

Liike pyrkii herättämään avointa keskustelua nykyisen talouskriisin aiheuttaneiden rahoituslaitosten toiminnasta ja laajalle levinneestä epätasa-arvosta Yhdysvalloissa, jossa yksi prosentti väestöstä omistaa puolet maan varallisuudesta, ja poliittisen vallan keskittymisestä suuryritysten käsiin.

Leirin epävirallisten verkkosivujen mukaan liike ottaa mallia arabikevään ja Espanjan viimeaikaisten mielenosoitusten tapahtumista ja kutsuu kaikkia maailman kansalaisia käyttämään hyväkseen kokoontumisvapauttaan.

Tähän mennessä New Yorkissa satoja ihmisiä on pidätetty erilaisissa kansalaistottelemattomuustempauksissa. Mielenosoittajat ovat kritisoineet kaupungin poliisia mielivaltaisesta voimankäytöstä. Esimerkiksi lokakuun alussa pidätettiin yli 700 mielenosoittajaa poliisin johdatettua mielenosoitusmarssi Brooklynin sillalle.

Mielenosoitukset ovat levinneet myös muualle Yhdysvaltoihin. Useat yhdysvaltalaiset ammattiliitot ovat asettuneet tukemaan protesteja ja lokakuun ensimmäiseen viikkoon mennessä mielenosoitusleirejä on syntynyt muun muassa Los Angelesiin, Bostoniin, Seattleen ja Denveriin, ja tapaamisia on suunnitteilla yli 800 kaupungissa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia