Palestiinalaisäiti Laila Khader: Haikeus hiipii vain iltaisin | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Palestiinalaisäiti Laila Khader: Haikeus hiipii vain iltaisin

Laila Khader on työmyyrä, joka ahkeroi päivät keittiötöissä Suomen Lähetysseuralle Jerusalemissa ja hoitaa vapaa-aikanaan rakasta puutarhaansa Beit Jalassa.

Artikkeli on alun perin julkaistu Lähetyssanomat-lehden numerossa 7/2013. Tilaa lehti täältä.

Suomen Lähetysseuran Shalhevetjah-keskuksen henkilökunnan lounaspöydässä Jerusalemissa tarjoillaan yhtenä päivänä viininlehtikääryleitä ja täytettyjä kesäkurpitsoita ja toisena muita Lähi-idän herkkuja. Ovatko palestiinalaisen keittiön antimet tulleet jäädäkseen lounaslistalle? Kuka on tämä palestiinalainen reipasotteinen nainen, joka vastaa keskuksen keittiöstä? Miten hän selviää palestiinalaisalueelta päivittäin Jerusalemiin?

Toisen polven luterilainen

Laila Khader on palestiinalainen kristitty ja toisen polven luterilainen. Leskeksi jäänyt Laila asuu pienessä Beit Jalan kaupungissa Betlehemin kupeessa ja kuuluu Betlehemin luterilaiseen seurakuntaan, aivan kuten lapsuudessaankin. Lailan isä oli sokea ja opiskeli luterilaisessa Schnellerin koulussa Jerusalemissa. Näin ortodoksiperheen perheen poika löysi tiensä luterilaiseen kirkkoon.

"Meillä rakennustöissä oleva mies sanoi: Et sinä ole nainen, sinä olet enemmän kuin kymmenen miestä!"

Laila tapasi Lähetysseuran työntekijöitä vanhusten avohuollon ohjelmassa Ramallahissa. Hänet oli houkutellut kodinhoitajan työhön Ramallahissa parempi palkka ja hotellisiivoojan työtä paremmat työolosuhteet.

Kulkeminen Ramallahiin osoittautui kuitenkin mahdottomaksi. Samaan aikaan Shalhevetjah-keskukseen etsittiin työntekijää. Koska suomalaiset tiesivät Lailan luotettavaksi ja ahkeraksi työntekijäksi, hänet palkattiin vuonna 2000 vierastalon siivoojaksi ja pyykinpesijäksi. Kaksi ja puoli vuotta sitten Lailasta tuli työkeskuksen kokki.

Tarkastuspisteen läpi arkiaamuisin

Laila Khader lähtee kotoansa kello viisi aamulla päästäkseen seitsemäksi työpaikalleen. Seitsemän kilometrin matka Beit Jalasta Jerusalemiin kestää vähintään tunnin, usein enemmän. Ensin Laila nousee jyrkkää tietä kaupungin pääväylälle, odottaa tienvarrella pick up -taksia päästäkseen Betlehemiin, sitten Jerusalemin ja Betlehemin raja-asemalle.

Aamulla aikaisin rajatarkastukset käyvät nopeasti. Laila ei halua miettiä politiikkaa ja ongelmia työmatkoillaan. Hän ei mieti niitä edes silloin, kun kiiruhtaa raja-aseman häkkien ja raskaiden pyöröovien läpi papereiden tarkastukseen. Rajalla hänen täytyy näyttää palestiinalaisten sinisen henkilökortin lisäksi työlupa.

Iltapäivällä Laila palaa kotiinsa linja-autolla, joka ajaa Jerusalemista Beit Jalaan. Palestiinalaisalueelle mennessä ei ole tarkastuksia, joten matka sujuu joutuisammin.

Miehen äkkikuolema muutti elämän

Beit Sahourissa asuneelle Lailalle esiteltiin nuorena useita kosijoita, mutta kukaan ei kelvannut. Laila tapasi Shukri Khaderin 26-vuotiaana Jerikossa, jonne hän matkusti viikoittain auttamaan tätiään. Shukri näki Lailan hakiessaan tämän tädiltä erästä yrttiä ruokapöytään. Laila esiteltiin Lontoossa asuvalle poikamiehelle, ja hän ihastui miehen luonteeseen ja rauhallisuuteen.

Laila ja Shukri menivät naimisiin ja rakensivat yhteistä elämäänsä Lontooseen. Heille syntyi myöhemmin kaksi poikaa, Afifi ja Nicolas. Shukri työskenteli leipomossa ja perhe eli siirtotyöläisten tiukkaa elämää, jossa beitjalalaisella oreganolla ja oliiviöljyllä, Jerikosta tuodulla tuoresäilötyillä viininlehdillä sekä kuivatuilla yrteillä oli tärkeä osa.

Laila oli ommellut siskonsa kanssa 20 vuoden ajan ja uskoi pystyvänsä samaan työhön Lontoossakin. Shukri jäi leipomotyöstä pois ja pariskunta teki yhdessä alihankintatyötä kotonaan neljän vuoden ajan.

Veli auttoi poikien kasvatuksessa

Elämä muuttui yllättäen, kun aviomies Shukri kuoli vuonna 1993. Laila ei halunnut jäädä yksin Englantiin vaan palasi seuraavana vuonna poikiensa kanssa Länsirannalle. Samalla hän menetti kaikki brittiläisen lesken sosiaalietuudet. Laila vuokrasi asunnon siskonsa kodin läheltä Beit Jalasta.

Pojat kävivät koulua ja Laila työskenteli siivoojana hotelleissa ja sairaalassa. Hän etsi koko ajan pysyvää ja varmempaa työpaikkaa, sillä pojilla ei ollut isää, joka olisi varmistanut poikien tulevaisuuden ja rakentanut näille kodin.

Yksinhuoltajan ja lesken elämä ei ollut helppoa miesjohtoisessa yhteisössä. Beit Sahourissa asuva veli Samir Hanuneh tuki Lailaa vaikeissa tilanteissa. Hän vei poikia lääkäriin tai toi kaupungilla myöhään viipyneet murrosikäiset kotiin.

Ruokapaketteja Lontooseen

Laila haaveili koko ajan omasta kodista hiljaisella oliivipuita kasvavalla rinteellä Beit Jalan kupeessa. Sopivana ajankohtana hän myi osan miehensä kautta perimästään maa-alueesta ja osti tontin kodilleen.

Laila nauttii alueen rauhallisuudesta ja mahdollisuudesta olla omissa oloissaan. Kymmenen vuoden aikana hän on rakennuttanut vähitellen kaksikerroksisen talon. Viimeisten vuosien aikana pojat ovat pystyneet osallistumaan kustannuksiin. Alakerran tilakin valmistuu lähiaikoina. Miesten työt ovat tulleet Lailalle tutuksi.

"Meillä rakennustöissä oleva mies sanoi: Et sinä ole nainen, sinä olet enemmän kuin kymmenen miestä!", Laila muistelee nauraen.

Lailan molemmat pojat asuvat ja työskentelevät Englannissa. "He olisivat täällä, jos vain olisi työtä", Laila arvelee.

Poikien elämästä Englannissa on tullut osa Lailan elämää. Beit Jalasta lähtee säännöllisesti pojille paketteja täynnä kotona tehtyjä lihapiirakoita, kuivattua minttua ja muita mausteyrttejä. Laila toivoo, että pojat löytäisivät puolisonsa Länsirannalta ja asettuisivat perheineen yhdessä rakennettuun kotiin.

Ystävän kanssa leivotaan

"Yksinäisyys yllättää joskus iltaisin, mutta koska olen kiireinen sekä töissä että kotona, olen selvinnyt. Naapurissa minulla on onneksi yksi hyvä ystävä, jonka kanssa leivon yhdessä ja puhumme kaikki asiat. Minulla pitää olla aina jotain tekemistä. Jos ei ole mitään, puhun puille".

Laila laskee leikkiä itsestään, mutta kertoo samalla, miten tärkeä kodin ympärillä olevasta puutarhasta on tullut hänelle. Hän säilöö syksyisin oliivit omista puista koko vuoden tarpeiksi. Samoin oliiviöljy saadaan omista puista. Klementiinit kypsyvät joulukuussa, eskadiinit alkukesästä ja viinirypäleet elokuussa. Sitruunoita saa ympäri vuoden.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia