Näkökulmat Tasa-arvo

20 vuotta Pekingistä – mihin suuntaan seuraavaksi?

Moni naisten oikeuksien puolustaja huokasi helpotuksesta, kun YK:n jäsenvaltiot eivät saaneet aikaan päätöstä uuden maailmankonferenssin pitämisestä tänä vuonna.
Naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen tapahtuma Darfurissa Sudanissa. (Kuva: Albert González Farran, UNAMID / cc 2.0)

Tämä artikkeli on julkaistu alun perin UN Women -lehden kevään 2015 numerossa.

Viimeisimmästä naisten maailmankonferenssista Pekingissä on jo 20 vuotta. Monet tasa-arvon puolustajat pelkäävät uuden kokouksen koollekutsumista, koska se voisi merkitä takapakkia naisten oikeuksille.

Puolet maailman väestöstä on naisia ja tyttöjä, mutta vieläkään heillä ei ole samoja oikeuksia ja mahdollisuuksia kuin miehillä. YK on nostanut naisten asemaa esiin neljässä maailmankonferenssissa, joista ensimmäinen pidettiin Meksikossa vuonna 1975.

Meksikossa alulle pantu YK:n naisten vuosikymmen päättyi Nairobissa vuonna 1985 pidettyyn maailmankonferenssiin, jossa tarkasteltiin ja arvioitiin vuosikymmenen saavutuksia. Arviointi osoitti, että vaikka jotakin edistystä oli tapahtunut, niin Meksikossa vuonna 1975 asetettuja tavoitteita ei ollut saavutettu.

YK:n neljäs naisten asemaa käsittelevä maailmankonferenssi pidettiin Pekingissä vuonna 1995. Pekingiin kokoontui ennätysmäärä väkeä: 17 000 virallista edustajaa ja jopa 50 000 kansalaisjärjestöaktivistia. Aika oli kypsä muutokselle. Pekingin naiskokous totesi yksiselitteisesti naisten oikeudet ihmisoikeuksiksi ja laajensi niitä uusille osa-alueille. Kansainvälinen yhteisö päätti myös sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisesta kaikissa käytännöissään ja ohjelmissaan.

Kokouksessa hyväksyttyä Pekingin toimintaohjelmaa pidetään kaikkien aikojen edistyksellisimpänä naisten oikeuksien vahvistamiseen tähtäävänä suunnitelmana. Moni pelkää, että yhtä hyviä linjauksia ei saataisi aikaan, jos maailmankonferenssi pidettäisiin nyt.

Pekingissä tehtiin historiaa

Pitkän uran naisten ihmisoikeuksien puolustajana tehnyt Joanne Sandler (joka sittemmin toimi myös YK:n naistenrahaston apulaispääjohtajana) osallistui Pekingin maailmankonferenssin kansalaisjärjestökokoukseen yhdessä professori Anne Marie Goetzin kanssa, joka nykyisin toimii UN Womenin pääneuvonantajana rauhan ja turvallisuuden kysymyksissä.

Sandler ja Goetz muistelevat openDemocary-debattisivulle kirjoittamassaan artikkelissa Pekingin käänteentekevää kokousta ja pohtivat, mihin nais- ja tasa-arvoliikkeen pitäisi suunnata nyt, 20 vuotta Pekingin toimintaohjelman hyväksymisen jälkeen.

Sandler ja Goez korostavat, että Pekingiin kokoonnuttiin tekemään historiaa – ja se onnistui: "Kansalaisjärjestöjen ja verkostojen naiset yhdistivät voimansa virallisissa delegaatioissa olevien liittolaistensa kanssa varmistaakseen, että lopullinen toimintaohjelma puolustautui Vatikaanin, Iranin ja muiden hyökkäyksiltä, jotka lobbasivat naisten tasa-arvoa ja vapauksia koskevien sitoumusten heikentämiseksi."

Sopimusten avaaminen vaarallista

Koska Pekingin kokouksesta on kulunut jo 20 vuotta, on kansainvälisessä naisliikkeessä herännyt keskustelu viidennen maailmankonferenssin pitämisestä. Moni naisten oikeuksien puolustaja huokasi kuitenkin helpotuksesta, kun YK:n jäsenvaltiot eivät saaneet aikaan päätöstä uuden maailmankonferenssin pitämisestä tänä vuonna.

Sandler ja Goez listaavat syitä varovaisuudelle. Monen mielestä tämän hetkisessä maailmantilanteessa on yksinkertaisesti liian vaarallista avata kansainvälisiä naisten oikeuksia koskevia sopimuksia. Voimakkaat hallitukset ja muut toimijat ovat aktivoituneet torppaamaan pyrkimykset erityisesti seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyvien oikeuksien parantamiseksi.

"Sosiaalisen median avulla voitaisiin saada joidenkin hallitusten taantumukselliset kannat sekä kotimaisen että kansainvälisen tarkastelun alle."

"Näiden taantumuksellisten voimien valta kansainvälisillä foorumeilla on merkittävä, ne voisivat peruuttaa vakavalla tavalla Pekingissä aikaansaatua edistystä."

Tosiasia on myös, että kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin Pekingin toimintaohjelmasta on suuri osa toimeenpanematta: naisten osuus päätöksenteossa ei ole noussut 30 prosenttiin, tyttöjen ympärileikkauksia ei ole saatu loppumaan, sotilasmenoja ei ole leikattu. Miksi siis laatia nyt uusia tavoitteita?

Tarvitaanko aina yksimielisyyttä?

Vaaroista huolimatta Joanne Sandler ja Anne Marie Goetz ovat sitä mieltä, että viides naisten asemaa käsittelevä maailmankonferenssi on kutsuttava koolle – jos ei tänä vuonna, niin vaikkapa 2020.

Huoli naisten oikeuksien taantumisesta on todellinen, mutta seuraava maailmankonferenssi olisikin ajateltava uudelta pohjalta. Se voisi keskittyä Pekingin toimintaohjelman toimeenpanemiseen ja hallitusten lupauksiin investoinneista tasa-arvoon. Naisten oikeuksien ja mahdollisuuksien parantamiseen suunnattu rahoitus kun on edelleen täysin riittämätöntä.

"Viidennen naisten maailmankonferenssin pitämisessä vuonna 2020 on varmasti enemmän voitettavaa kuin hävittävää. Samalla meidän on neuvoteltava ehdot, jotka auttavat laajentamaan – eivät kutistamaan – naisten oikeuksien agendaa", Sandler ja Goetz kirjoittavat.

Heidän mukaansa koko YK:n tapaa pitää maailmankonferensseja eri aiheista pitäisi uudistaa. Konferenssien ei välttämättä pidä päätyä yksimielisiin tuloksiin: "Naisten oikeuksia ei voi uhrata kansainväliselle yhteisymmärrykselle, jos se tarkoittaa standardien alentamista entisestään."

On katsottava eteenpäin

Sandler ja Goetz myös muistuttavat, että ainuttakaan naisten maailmankonferenssia ei ole pidetty sosiaalisen median aikakaudella. Sosiaalisen median avulla voitaisiin saada joidenkin hallitusten taantumukselliset kannat sekä kotimaisen että kansainvälisen tarkastelun alle. Ainakin demokraattiset hallitukset joutuisivat harkitsemaan kahdesti kantojaan.

Uusi maailmankonferenssi antaisi myös uuden sukupolven nuorille naisille ja miehille mahdollisuuden ottaa johtoasema tasa-arvon tavoittelussa ja luoda globaaleja verkostoja, kuten Pekingin sukupolven kohdalla tapahtui. Myös naiset erityisen konservatiivisten vallanpitäjien hallitsemista maista tarvitsevat mahdollisuuden tulla kuulluksi kansainvälisillä foorumeilla.

"Lähtökohtana viidennen naisten maailmankonferenssin pitämiselle pitää olla, että menneitä sopimuksia ei avata uudelleen, eikä katsota taaksepäin olemassa olevien sitoumusten kyseenalaistamiseksi. Meidän kaikkien pitää katsoa eteenpäin, koska tehtävää on vielä niin paljon."

Lähteenä käytetty mm. Sandlerin ja Goetzin artikkelia Women’s rights have no country sekä YK:n alueellisen tiedotuskeskuksen aineistoa Naiset ja YK – historiallinen näkökulma.

NäkökulmaTasa-arvo genderpolitiikkaYK UN Women Suomi

Lue myös

Musta hijab-huivi mallinuken päässä.

Ranskan uusi huivikielto uhkaa uskonnonvapautta globaalisti

Ranskan senaatin edustajat ovat äänestäneet uuden, muslimien pukeutumista rajoittavan lain puolesta. Taustalla on ajatus siitä, että naiset saisivat pukeutua miten haluavat ilman miesten pakottamista. Tämä periaate kuitenkin olettaa jo itsessään naisten ja tyttöjen olevan voimattomia miestensä edessä, mikä puolestaan taistelee tasa-arvoa vastaan, kirjoittavat Salaado ja Faisa Qasim.
Seinämaalaus, jossa nuoren naisen kuva.

Kirgisian julma morsiamenryöstöperinne on yhä voimissaan – Viimeisimmästä tapauksesta noussut kohu kuitenkin osoittaa, että jokin on muuttumassa

Kirgisiassa jopa tuhannet naiset siepataan vuosittain avioliittoon vastoin tahtoaan. Viimeisimmässä tapauksessa sieppaus päättyi nuoren naisen kuolemaan. Merkki edistyksestä kuitenkin on, että tapauksista nousee julkinen polemiikki, kirjoittaa Teija Laakso.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.