Jäseniltä
Jäsenet-sivulla julkaistaan Maailma.netin jäsenjärjestöjen tiedotteita, kannanottoja ja muita jäsenten itse tuottamia sisältöjä.
Katse vahvasti vastuullisessa tulevaisuudessa – Miimu Airaksinen aloittaa Suomen UNICEFin puheenjohtajana
Katse vahvasti vastuullisessa tulevaisuudessa – Miimu Airaksinen aloittaa Suomen UNICEFin puheenjohtajana
Suomen UNICEFin hallituksen uutena puheenjohtajana aloittava tekniikan tohtori Miimu Airaksinen ajattelee, että paremman tulevaisuuden rakentamisessa olennaista on panostaa lasten ja nuorten hyvinvointiin.
Maailma kylässä -festivaalin koko ohjelmisto on julkaistu
Maailma kylässä -festivaalin koko ohjelmisto on julkaistu
Reilun kuukauden päästä 27.–28.5. vietettävä Maailma kylässä -festivaali Helsingin Suvilahdessa on julkaissut koko ohjelmansa. Musiikin ja puheohjelman lisäksi tapahtumassa on paljon näkemistä ja tekemistä koko perheelle sekä reilut 200 näytteilleasettajaa järjestöistä ruokamyyjiin. Teemana on Muutosvoima!
Rauhanpuolustajat: Nato-Suomi tarvitsee vahvan rauhanliikkeen
Rauhanpuolustajat: Nato-Suomi tarvitsee vahvan rauhanliikkeen
Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro muistuttaa, ettei Nato ole rauhanjärjestö vaan viime kädessä ydinasepelotteeseen perustuva sotilasliitto.
Kenestä vuoden maailmanparantaja 2023? – Ehdota palkittavaa henkilöä
Kenestä vuoden maailmanparantaja 2023? – Ehdota palkittavaa henkilöä
Vuoden maailmanparantajan haku on jälleen käynnissä. Palkinnon saajaksi etsitään henkilöä, jonka toiminta on ollut merkittävää, epäitsekästä ja aktiivisesti maailmaa parantavaa. Palkinnon arvo on tuhat euroa. Ehdokkaita voi nimetä kuka tahansa 30.4. asti. Palkinnon myöntää suomalaisten kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo, ja se jaetaan tänä vuonna kolmatta kertaa.
Miinojen vastainen päivä: Miinaonnettomuudet piinaavat siviilejä Kolumbiassa rauhansopimuksesta huolimatta
Miinojen vastainen päivä: Miinaonnettomuudet piinaavat siviilejä Kolumbiassa rauhansopimuksesta huolimatta
Kansainvälistä miinojen vastaista päivää vietetään tiistaina 4. huhtikuuta. Kolumbiassa miinaonnettomuudet ovat jatkuneet, vaikka rauhansopimus valtion ja Farc-sissiryhmän välillä solmittiin jo seitsemän vuotta sitten.
Maailma kylässä puhuu muutosvoimasta
Maailma kylässä puhuu muutosvoimasta
Maailma kylässä -festivaali kokoaa yhteen maapallon tulevaisuudesta kiinnostuneet yksilöt ja yhteisöt ratkaisujen ja tekojen äärelle toukokuun viimeisenä viikonloppuna 27.–28.5. Helsingin Suvilahteen.
Yhdessä vahvempia – Suomen tuki YK:lle varmistettava seuraavalla hallituskaudella
Yhdessä vahvempia – Suomen tuki YK:lle varmistettava seuraavalla hallituskaudella
Yhdistyneillä kansakunnilla on ainutlaatuinen tehtävä ja kyky yhdistää maailman maat ja toimia niiden tukena. UN Women Suomi, Suomen YK-liitto, Suomen UNICEF, UN Global Compact Suomi, Suomen Pakolaisapu ja Väestöliitto vaativat, että Suomen tuki YK:lle säilyy ja vahvistuu entisestään seuraavalla hallituskaudella.
Järjestöt: Kokoomuksen ehdotukset kehitysyhteistyöstä ovat lyhytnäköisiä
Järjestöt: Kokoomuksen ehdotukset kehitysyhteistyöstä ovat lyhytnäköisiä
”Ukrainan tukeminen on välttämätöntä, mutta emme voi samalla kääntää selkäämme muille maailman heikoimmassa asemassa oleville”, sanoo Fingon kehityspolitiikan asiantuntija Silla Ristimäki.
Musiikki muuttaa maailmaa – Maailma kylässä -ohjelmaa julkaistu
Musiikki muuttaa maailmaa – Maailma kylässä -ohjelmaa julkaistu
Festivaalikesän Helsingin Suvilahdessa avaava Maailma kylässä on julkaissut koko musiikkiohjelmistonsa sekä puheohjelman kärkinimiä. Ilmaisfestivaalin teemana on Muutosvoima. Musiikin muutosvoimasta kertovat esimerkiksi israelilaispersialainen laulaja Liraz sekä ukrainalaiskanadalainen Balaklava Blues.