Musiikki muuttaa maailmaa – Maailma kylässä -ohjelmaa julkaistu | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Musiikki muuttaa maailmaa – Maailma kylässä -ohjelmaa julkaistu

Festivaalikesän Helsingin Suvilahdessa avaava Maailma kylässä on julkaissut koko musiikkiohjelmistonsa sekä puheohjelman kärkinimiä. Ilmaisfestivaalin teemana on Muutosvoima. Musiikin muutosvoimasta kertovat esimerkiksi israelilaispersialainen laulaja Liraz sekä ukrainalaiskanadalainen Balaklava Blues.

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna 27.–28.5. järjestettävä Maailma kylässä tulee pitkästä aikaa täydessä mittakaavassaan ja ensimmäistä kertaa Suvilahdessa. Kolme edellistä kevättä festivaali on koronapandemian takia joko peruuntunut tai järjestetty virtuaalisesti tai pienimuotoisemmin.

”Festivaalilla voi kokea elämyksiä, perehtyä yhteiskunnallisiin aiheisiin sekä tietysti nauttia hyvästä musiikista, ruuasta ja ainutlaatuisesta tunnelmasta. Haluamme kannustaa yksilöitä ja yhteisöjä toimimaan muutosvoimana kestävän kehityksen, yhdenvertaisuuden ja vapaan kansalaisyhteiskunnan puolesta maailmassa, jossa eriarvoistuminen ja epäoikeudenmukaisuus kasvavat”, kertoo festivaalin viestintäpäällikkö Nelli Korpi.

Muutosvoimaa festivaalilla rakentavat konsertit, kymmenet puheet ja keskustelut, lastenohjelma sekä 200 näytteilleasettajaa järjestöistä viranomaisiin ja ruoka- ja basaarimyyjiin. Lisäksi tunnelmaa nostattavat katutaidealueen esitykset ja työpajat. Ilmaistapahtuman yleisöodote on noin 50 000 kävijää.

Musiikilla on vaikutusvaltaa

Yksi festivaalin pääesiintyjistä on israelilaispersialainen laulaja-lauluntekijä Liraz, jonka vuonna 2018 julkaistulla Naz-debyyttialbumilla on ollut merkittäviä vaikutuksia. Lirazin esittämät iranilaisten naislaulajien ennen vallankumousta kirjoittamat poplaulut inspiroivat naisia lähettämään laulajalle videoita itsestään tanssimassa kodeissaan ilman huntuja tai huiveja sekä muusikoita lähettämään hänelle musiikkia salattuina tiedostoina. Toisen albuminsa, Zan, Liraz työsti yhteistyössä nimettöminä pysyneiden iranilaisten säveltäjien ja muusikoiden kanssa verkkoyhteyden välityksellä, salassa Teheranin uskonnollisilta johtajilta ja salaiselta poliisilta. Kolmannen Roya-albumin (Glitterbeat, 2022) muusikot äänittivät pelosta ja vaaran tunteesta huolimatta kasvotusten. Musiikki on tehnyt Lirazista majakan naisten oikeuksia puolustavalle liikkeelle.

Ihmisoikeuksiin ja Ukrainan sotaan kantaaottava yhtye Balaklava Blues sekoittaa musiikissaan ukrainalaista perinteistä folkia elektroniseen tanssimusiikkiin. Yhtyeen perustajat Mark ja Marichka Marczyk tapasivat Kiovassa Maidanin vallankumouksessa 2014, mistä lähtien he ovat suunnanneet luovan energiansa kertoakseen maailmalle tarinoita kotimaastaan ja siihen kohdistuvasta väkivallasta. Maailma kylässä ja esityksen toinen tuottaja, festivaalin pääyhteistyökumppani ulkoministeriö, haluavat konsertin välityksellä tukea Ukrainaa ja muistuttaa globaalien kriisien keskellä myös Euroopassa käynnissä olevasta sodasta.

Festivaalin muut kansainväliset artistit ovat helmikuun alussa julkaistut: nigerialainen Seun Kuti & Egypt 80 sekä eteläafrikkalainen Toya Delazy.

Kotimaisia artisteja räpistä R&B:hen ja progesta poppiin

Festivaalilla esiintyvät myös valloittavista esiintymisistään tunnettu laulaja-lauluntekijä Jesse Markin, naisten oikeuksiin ja rasismiin kantaaottava rap-artisti Yeboyah sekä progressiivista rockia psykedeelisin vivahtein soittava Von Hertzen Brothers, joka tuoreimmalla vuonna 2022 julkaistulla Red Alert in the Blue Forest -albumillaan ottaa kantaa luonnon ja vanhojen metsien suojelun puolesta.

Vuoden lastenmusiikki -palkinnon 2023 Emma-gaalassa voittanut Megasakki tarjoilee kuulijoilleen rytmimusiikkia sekä tarttuvia sanoituksia. Taitavana tulkitsijana tunnettu laulaja-lauluntekijä Ilta haluaa antaa kuulijoilleen sen, mitä musiikki on hänelle antanut: väylän käsitellä elämän iloja ja suruja. Ilta on mukana myös Fida Internationalin tuottamassa keskusteluohjelmassa Lapsiavioliitot voidaan estää – unelmilla on väliä.

Aktivistit Helena Gualinga ja Winnie Masai kertovat tarinoita muutoksesta

Festivaalin yksi kiinnostavimmista keynote-puhujista on nuori ympäristöaktivisti Helena Gualinga, joka on esiintynyt useissa kansainvälisissä ilmastokokouksissa, mutta harvemmin Suomessa. Vaikuttavana puhujana tunnettu Gualinga, 21, kasvoi Suomessa ja Kichwa Sarayakun yhteisössä Ecuadorin sademetsässä. Gualinga uskoo muutokseen sekä siihen, että ihmisyyttä ei ole erotettu luonnosta. Ohjelman tuottaa ulkoministeriö.

Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiö KIOS tuottaa festivaalille ohjelman, jossa kenialaista ihmisoikeusaktivisti ja InformAction-organisaation johtaja Winnie Masaita haastattelee Afrikassa pitkään työskennellyt palkittu toimittaja Liselott Lindström.

Maailma kylässä julkaisee lisää puheohjelmaa 4.4. sekä lastenohjelman, näytteilleasettajat ja kartat 20.4.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia