siirtolaisuus | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

siirtolaisuus

Siirtolaisten amerikkalainen unelma muuttui painajaiseksi

Siirtolaisten amerikkalainen unelma muuttui painajaiseksi

Vuonna 2009 Yhdysvallat karkotti yli 27 000 laitonta siirtolaista Guatemalaan. 46-vuotias Doris on yksi heistä. "Meitä kuljetettiin kahleissa kuin rikollisia", Arizonassa pidätetty Doris kertoo.

Pakolaisjärjestö kritisoi EU:n ja Libyan sopimusta

Logo, jossa sininen lakipykälän kuva ja teksti pakolaisneuvonta.

Pakolaisjärjestö kritisoi EU:n ja Libyan sopimusta

Eurooppalaisten pakolaisjärjestöjen kattojärjestö ECRE on huolissaan Libyan ja Euroopan komission sopimuksesta, jossa sovitaan yhteistyöstä siirtolaisuus- ja pakolaiskysymyksissä.

Siirtolaisten joukkomurha Meksikossa havahdutti avustusjärjestöt terästäytymään

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Siirtolaisten joukkomurha Meksikossa havahdutti avustusjärjestöt terästäytymään

Elokuinen 72 siirtolaisen joukkomurha Meksikossa on saanut alueen ihmisoikeus- ja avustusjärjestöt terästäytymään. Järjestöt toivovat alueen valtioiden tarttuvan yhdessä yhteiseen ongelmaansa.

Terveisiä näkymättömästä kylästä

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Terveisiä näkymättömästä kylästä

Anna Kontula vietti kuukauden ulkomaalaisten rakennusmiesten parakkikylässä Olkiluodon ydinvoimalatyömaalla. Hänen Näkymätön kylä -pamflettinsa kertoo siirtotyöläisten eristyneisyydestä ja suojattomasta asemasta sekä suomalaisen ulkomaalaispolitiikan rakenteellisesta rasismista.

Hikeä ja tuskaa 110 eurolla kuussa

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Hikeä ja tuskaa 110 eurolla kuussa

Luo Fusheng jätti kotikaupunkinsa Kiinan Jiangxin maakunnassa vuosikymmen sitten saadakseen töitä ja elättääkseen
perheensä. Useimmat siirtotyöläiset ovat Luon tavoin
ammattitaidottomia ruumiillisen työn tekijöitä.

Hoitajapako Karibialta kiihtyy

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Hoitajapako Karibialta kiihtyy

Kolme neljästä Jamaikassa koulutetusta sairaanhoitajasta on siirtynyt ulkomaille töihin, ja hoitajapaon pelätään vain kiihtyvän. Sama huoli painaa muitakin Karibian englanninkielisiä maita.

Pakolaisia kotoutetaan kotityövideoiden avulla

Logo, jossa lukee Suomen Pakolaisapu.

Pakolaisia kotoutetaan kotityövideoiden avulla


Suomen Pakolaisavun VertaisKoto-hanke on teettänyt kotouttamiskursseille soveltuvia videoita
kerrostaloasumisesta ja kodinhoidosta. Videoissa suoritetaan
arkiaskareita, kuten pyykinpesua, sulakkeiden vaihtoa ja palovaroittimen
asentamista.

Sri Lankan talous nojaa vahvasti siirtolaisuuteen

Logo, jossa maailman kartta ja teksti IPS.

Sri Lankan talous nojaa vahvasti siirtolaisuuteen

Miljoonan srilankalaisen siirtotyöläisen rahalähetykset pitävät maan talouden pystyssä vaikeinakin aikoina. 20 miljoonan asukkaan saarivaltiosta lähtee vuosittain ulkomaille töihin yli 200 000 henkeä, joista reilu puolet on naisia.

Vaarallisen hauras kunnia

Logo, jossa valkoinen M sinisellä puhekuplapohjalla.

Vaarallisen hauras kunnia




Kunniakulttuureissa suvun mainetta
varjellaan kaikin keinoin, pahimmillaan jopa väkivaltaa käyttäen.
Maahanmuutossa viranomaisten haasteena on tunnistaa kunniaväkivalta ja keksiä
keinot sitä vastaan.

Tilaa aihepiirin siirtolaisuus RSS-syöte