Uutiset
Ilmastoskeptikot saavat eniten mediahuomiota
Ilmastoskeptikot saavat eniten mediahuomiota
Tutkimuksen mukaan suuri enemmistö ilmastotutkijoista uskoo ihmisen aiheuttavan ilmastonmuutoksen, mutta mediassa kieltäjillä on enemmän valtaa.
Eurooppalaiset pessimistisimpiä työnhaun suhteen
Eurooppalaiset pessimistisimpiä työnhaun suhteen
Kolme neljästä eurooppalaisesta ajattelee, että nyt on huono hetki etsiä töitä.
Israel puree auttavaa kättä
Israel puree auttavaa kättä
Yhdysvaltain tukea Israelille kutsutaan YK:n käytävillä poliittiseksi masokismiksi.
Brasilia helpottaa köyhyyttä rahalla
Brasilia helpottaa köyhyyttä rahalla
Bolsa Familia -tukiohjelma on nostanut 50 miljoonaa brasilialaista äärimmäisestä köyhyydestä, mutta pelastettavia riittää yhä.
Lentoliikenteen kasvu kumoaa päästövähennykset
Lentoliikenteen kasvu kumoaa päästövähennykset
Lippujen hintaa pitäisi nostaa, jotta lentoliikenteen päästövähennyksistä olisi hyötyä, sanovat tutkijat.
Amnesty: Yhdysvallat ei tutki siviilien kuolemia Afganistanissa
Amnesty: Yhdysvallat ei tutki siviilien kuolemia Afganistanissa
Ihmisoikeusjärjestön mukaan ilmeisiä sotarikoksia on jätetty tutkimatta.
Finnwatchin tutkijan oikeudenkäynti alkaa syyskuussa
Finnwatchin tutkijan oikeudenkäynti alkaa syyskuussa
Kansainväliset järjestöt vaativat yhä thaimaalaista Natural Fruitia luopumaan syytteistä väärinkäytöksiä paljastanutta Andy Hallia vastaan.
Tieto voi vakuuttaa ilmastonmuutoksen epäilijätkin
Tieto voi vakuuttaa ilmastonmuutoksen epäilijätkin
Tutkimuksen mukaan osa konservatiiveistakin voidaan kääntää ilmastonmuutokseen uskovien puolelle, mikäli he saavat tietoa asiasta.
Punakhmerien tuomiot: "Liian vähän liian myöhään"
Punakhmerien tuomiot: "Liian vähän liian myöhään"
Human Rights Watch kritisoi oikeusistuinta, jonka toimintaa Kambodžan pääministeri on vaikeuttanut sitkeästi.