Yhä useammalla afrikkalaisella on kunnollinen asunto – Lähes puolet kaupunkiväestöstä elää kuitenkin slummiolosuhteissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Yhä useammalla afrikkalaisella on kunnollinen asunto – Lähes puolet kaupunkiväestöstä elää kuitenkin slummiolosuhteissa

Tuoreen tutkimuksen mukaan aiempaa useampi afrikkalainen elää asunnossa, jossa on esimerkiksi kunnollinen sanitaatio. Tulos on merkittävä etenkin kansanterveyden näkökulmasta, sillä hyvien asuntojen avulla voidaan kitkeä esimerkiksi malariaa.

Asumuksia Kiberan slummissa Nairobissa

Lähes puolet kaupunkiväestöstä 31:ssa Saharan eteläpuolisen Afrikan maassa elää slummiolosuhteissa. Kuva Kiberan slummista Kenian pääkaupungista Nairobista. Kuva: Ninara / Flickr.com / CC BY 2.0.

Yhä useampi afrikkalainen elää asunnossa, jossa on kunnollinen vesi ja sanitaatio, riittävästi tilaa ja joka on kestävästi rakennettu.

Kunnollisten asuntojen osuus kasvoi 11 prosentista 23:een vuosina 2000–2015, selviää brittiläisten yliopistojen tekemästä tutkimuksesta.

Afrikan väestön odotetaan yli kaksinkertaistuvan vuoteen 2050 mennessä. Tutkimus on tutkijoiden mukaan merkittävä, sillä kunnollisen asumisen avulla voidaan vaikuttaa esimerkiksi mielenterveysongelmiin, hengityselinsairauksiin, ripulitauteihin ja vektorivälitteisiin tauteihin, kuten malariaan. Esimerkiksi betonilattia voi estää hiekassa ja maaperässä muhivien tautien tarttumisen.

”Havaitsemamme muutokset ovat erittäin merkittäviä etenkin siksi, että kotitaloudet maksoivat parannuksista pääosin omilla tuloillaan eivätkä ulkoisella rahoituksella. Kansanterveysnäkökulmasta tämä trendi on valtava mahdollisuus Afrikan hallituksille nopeuttaa toimia vektorivälitteisiä tauteja, kuten malariaa vastaan”, sanoo tutkimuksessa mukana ollut tansanialaisen Ifakara Health Instituten tiedejohtaja Fredros Okumu tiedotteessa.

Tutkimuksessa yhdisteltiin yhteensä 661 945 kotitaloudesta saatuja tilastotietoja. Mukana oli 31 maasta. Lähes puolet niiden kaupunkiväestöstä elää kuitenkin yhä slummien kaltaisissa olosuhteissa, tutkimuksesta selviää. Syynä on etenkin kehno sanitaatio.

Parhaat asunnot oli Botswanassa, Gabonissa ja Zimbabwessa ja huonoimmat Etelä-Sudanissa. Koulutetuilla kotitalouksilla oli kunnollinen asunto 80 prosenttia muita todennäköisemmin ja rikkailla kaksi kertaa todennäköisemmin.

Tutkimus julkaistiin tiedelehti Naturessa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia