Uutiset Koronaviruspandemia

Väkivalta lisääntyi Sri Lankassa koronasulun aikana – ”Pahinta on miehillä, sillä miesten odotetaan olevan vahvoja”

Koronasulku on lisännyt Sri Lankassa poliisiväkivalta, joka kohdistuu usein miehiin. ”Naiset ja lapset toki kokevat eniten sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa, mutta on tärkeää myös huomioida useimmiten ylenkatsottu miesten kokema väkivalta”, sanoo seksuaali- ja lisääntymisterveyskoordinaattori Shelani Palihawadana.
Kaksi naista pyöräilee.
Sri Lankassa on raportoitu, että koronasulun aikana väkivalta naisia ja lapsia kohtaan lisääntyi. Koronasulusta seurannut tulojen menetys on tehnyt monet alttiimmaksi väkivallan uhriksi joutumiselle. Vaikeaa on kuitenkin myös miehillä. (Kuva: Amantha Perera / IPS)

(IPS) -- Koronapandemia on johtanut naisiin ja lapsiin kohdistuvan väkivallan lisääntymiseen Sri Lankassa.

CARE-konsortion tekemästä kyselystä selviää, että 26 prosenttia vastanneista oli kokenut väkivaltaa koronasulun aikana. Sri Lankassa sulku kesti maaliskuusta kesäkuuhun.

Sanallista, ruumiillista ja seksuaalista väkivaltaa harjoittivat ennen muuta naapurit (49 prosenttia) ja omat vanhemmat (25 prosenttia) sekä lähikumppanit (24 prosenttia). Poliisin käsissä pahoinpidellyksi oli tullut 10 prosenttia vastaajista.

CARE-konsortion konsultti Niluka Pereran mukaan useimmat vastaajista jättivät hakematta apua väkivallan uhriksi joutumisensa  jälkeen. He eivät tienneet, kenen puoleen kääntyä.

Etenkin seksityöläisten, huumeiden käyttäjien ja transsukupuolisten kaltaisiin erityisryhmiin kuuluvien väkivallan uhrien on vaikea saada tukea.

”Näille väestönosille ei ole turvaverkkoa, sillä he eivät voi pyytää apua poliisilta. Väkivalta johtuu heidän stigmatisoivasta identiteetistään, joten poliisitkaan eivät välitä”, Perera selittää. Hakattu seksityöläinen ei kerro tapahtuneesta poliisille, sillä vaikkei seksityötä olekaan kielletty, sitä ei harjoiteta avoimesti.

Miehillä on vaikeinta

”Pahinta on miehillä, sillä miesten odotetaan olevan vahvoja. Naiset ja lapset toki kokevat eniten sukupuoleen perustuvaa väkivaltaa, mutta on tärkeää myös huomioida useimmiten ylenkatsottu miesten kokema väkivalta”, Perera sanoo.

Seksuaali- ja lisääntymisterveyskoordinaattori Shelani Palihawadana väittää, että koronapandemian aikana poliisiväkivalta on pahentunut. Se kohdistuu useimmiten miehiin, mutta sitä ei pidetä sukupuoleen pohjautuvana väkivaltana.

”Poliisit tapaavat olla miehiä pidättäessään väkivaltaisempia kuin pidättäessään naisia. Meidän tulisi olla tietoisia miehiin kohdistuvasta sukupuoleen pohjautuvasta väkivallasta, sillä sen kohteeksi joutuneet miehet siirtävät kokemansa väkivallan perheisiinsä”, Palihawadana sanoo.

Jotkut sukupuoleen pohjautuvan väkivallan muodot ovat Sri Lankassa niin normalisoituneet, ettei niitä edes havaita sellaisiksi.

”Käyttäessään julkista liikennettä naiset altistuvat aina seksuaaliselle häirinnälle, mutta koska sitä tapahtuu kaiken aikaa, sitä ei pidetä minään”, Palihawadana toteaa.

Koronaviruspandemia gendersukupuolten tasa-arvoterveys Sri Lanka Suomen IPS

Lue myös

Naisia ja lapsia torilla myymässä mangoja ja kookospähkinöitä.

Epäluottamus ruokkii rokotekielteisyyttä Papua-Uudessa-Guineassa

Rokotteista kieltäytyminen johtuu kulttuurisesta ja uskonnollisesta vastustuksesta, virheellisestä informaatiosta ja sosiaalisen median ruokkimista salaliittoteorioista. Taistelua koronavirusta vastaan vaikeuttaa lisäksi terveydenhuollon henkilöstön rokotevastaisuus.
Kuwaitilaiset vapaaehtoiset valmistavat taikinaa.

Nälkä kasvanut dramaattisesti koronapandemian vuoksi – YK:n tavoite poistaa nälänhätä 2030 mennessä uhkaa vesittyä

Nälänhätä ja aliravitsemus on kasvanut jyrkimmin Afrikassa, jossa joka viides oli aliravittu. Koronapandemian lisäksi nälkää ovat kasvattaneet konfliktit ja ilmastonmuutos. Aliravitsemus johtuu myös terveellisen ruoan kalleudesta.
Nainen istumassa puolilähikuvassa.

Rikkaat maat haalivat leijonanosan koronarokotteista ja suojelevat samalla lääkeyhtiöidensä voittoja – Siinä ei ole mitään järkeä, sanoo taloustieteen professori Jayati Ghosh

Massachusettsin yliopiston taloustieteen professori Jayati Ghosh on seurannut, kuinka rikkaat valtiot ovat haalineet suurimman osan koronarokotteista itselleen samalla, kun köyhät maat ovat jääneet suurelta osin ilman. Hänen mielestään patentit pitäisi vapauttaa ja rokotteisiin liittyvää tietotaitoa ja teknologiaa jakaa, jotta rokotteita riittäisi kaikille.

Tilaa uutiskirje

Saat kerran viikossa koosteen Maailma.netin uutisista, tapahtumista ja työpaikoista sähköpostiisi. Tietojasi käytetään vain uutiskirjeen lähettämiseen. Rekisteriseloste täällä.

Pääuutiset

Juho Kahranaho seisoo palestiinalaisen rakennuksen edessä ja katsoo kameraan.

Ensiapua ja traumatyön ohjausta – Juho Kahranaho kertoo, millaista SPR:n avustuslääkärin työ on Länsirannalla

Juho Kahranahon oli tarkoitus lähteä hoitamaan koronapotilaita kenttäsairaalaan Palestiinan Länsirannalle, mutta päätyikin pelastamaan suuhun ammutun miehen hengen ja kouluttamaan paikallisia traumatyössä.
Etiopialainen koululainen piirtää härkää kouluvihkoonsa.

Unicef: Koulusulut ovat lisänneet teiniraskauksia ja lapsiavioliittoja kehitysmaissa

Kouluja on ollut suljettuina pitkiä aikoja kehitysmaissa koronapandemian vuoksi. Tämä on lisännyt muun muassa teiniraskauksien, lapsiavioliittojen ja lapsiin kohdistuvan väkivallan määrää.
Intialaisia naisia kadulla selin kameraan. Naisilla on värikkäät huivit päässä.

Äärihindut häiriköivät Intian musliminaisia naishuutokaupoilla sosiaalisessa mediassa

Sosiaaliseen mediaan on perustettu muun muassa tilejä, joilla jaetaan netistä haettuja musliminaisten kuvia ja huutokaupataan heitä luvatta. Tarkoituksena on vaientaa musliminaiset, jotka eivät alistu äärihindujen ylivaltaan.
Vihanneksia ruokakaupan hyllyllä.

Kiertomaatalous on tehokasta ja kestävää - "Viljelyn ja karjankasvattamisen yhdistäminen on esimerkki kestävästä ruuantuotannosta"

Karjan lanta kasvattaa satoa ja kasvien jäämät ruokkivat eläimiä sekä parantavat niiden tuotantoa. Aidosti kierrättävänä karjankasvatuksen ja viljelyn yhdistäminen lisäävät myös maatalouden tehokkuutta.
Nainen nojaa otsan käteensä ja istuu penkillä odottamassa terveyskeskuksen oven suulla.

Konflikti jälleen kiihtynyt Etiopian Tigrayssa – Taisteluita pakolaisleireillä ja aktivistien pidätyksiä

Marraskuussa alkanut konflikti on aiheuttanut valtavasti kärsimystä siviileille. YK on vedonnut konfliktin osapuoliin, että siviilit ja pakolaiset jätettäisiin rauhaan.

Luetuimmat

Maatalousalan työvoimapula uhkaa Afrikkaa – Pienviljelijän keski-ikä on 60 vuotta
Kamerunin kieliryhmien välinen konflikti on mutkikas vyyhti kolonialismin perintöä ja eriarvoisuutta
Maailman piti päästä eroon lapsityöstä, mutta kehitys on kääntynyt jyrkkään alamäkeen – ”Intiassa kestää ainakin kymmenen vuotta päästä pandemiaa edeltävään tilanteeseen”
Rikkaat maat haalivat leijonanosan koronarokotteista ja suojelevat samalla lääkeyhtiöidensä voittoja – Siinä ei ole mitään järkeä, sanoo taloustieteen professori Jayati Ghosh
Pariisin huippukokouksessa luvattiin tasa-arvotyöhön 40 miljardin dollarin rahoituspotti
Ensiapua ja traumatyön ohjausta – Juho Kahranaho kertoo, millaista SPR:n avustuslääkärin työ on Länsirannalla
Nälkä kasvanut dramaattisesti koronapandemian vuoksi – YK:n tavoite poistaa nälänhätä 2030 mennessä uhkaa vesittyä
Suomen uudessa kehityspolitiikan selonteossa on hienoja periaatteita, mutta konkretia puuttuu, kritisoivat järjestöt – ”Voi jäädä rammaksi ankaksi”
Tutkimus: Alkuperäiskansat tuottavat ruokaa kestävimmin, mutta ilmastonmuutos uhkaa viedä ikivanhat ruuantuotantojärjestelmät mennessään
Konflikti jälleen kiihtynyt Etiopian Tigrayssa – Taisteluita pakolaisleireillä ja aktivistien pidätyksiä