Tutkimus: Suomi jäljessä uusiutuvan energian markkinoilla | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkimus: Suomi jäljessä uusiutuvan energian markkinoilla

Osaamista löytyy, mutta vain harvat yritykset ovat menestyneet alalla, sanoo työ- ja elinkeinoministeriö.

Suomi ei ole pärjännyt uusiutuvan energian kansainvälisillä markkinoilla odotusten mukaisesti, toteaa työ- ja elinkeinoministeriö uudessa selvityksessään.

Ministeriön mukaan Suomella on runsaasti huippuosaamista alalta, mutta osaaminen on suhteellisen kapea-alaista. Samalla voimakkaimmin kasvavavilla aurinko- ja tuulienergian markkinoilla Suomi on jäänyt selvästi kilpailijoistaan jälkeen.

Tutkimuksessa arvioidaan, että parhaat mahdollisuudet liiketoiminnan kasvuun löytyvät Suomen vahvoilta aloilta, kuten metsäsektorilta ja bioenergia-alalta. Suomi on muun muassa kymmenen suurimman viejän joukossa kattila- ja moottorivoimaloissa ja staattisissa muuttajissa, jotka soveltuvat eri energiamuotojen käyttöön.

Merkittävää kasvupotentiaalia nähdään myös älykkäiden sähköverkkojen kehittämisessä uusiutuvia energialähteitä hyödyntäviksi.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia