Tutkimus: Suomen kehitysavun avoimuus parantunut | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkimus: Suomen kehitysavun avoimuus parantunut

Suomi on noussut huonosta kohtuulliseksi kehitysavun avoimuutta mittaavassa kansainvälisessä indeksissä.

Suomen kehitysapu on kohtuullisen avointa, käy ilmi tuoreesta kehitysavun avoimuutta mittaavasta indeksistä. Suomi on 68 kehitysaputoimijaa käsittävän listan sijalla 24, ja se on viime vuoteen verrattuna yksi indeksin kovimmista nousijoista, Brittiläisen Publish What You Fund -järjestön julkaisemassa raportissa kerrotaan.

Vielä viime vuonna Suomi laskettiin huonojen avunantajamaiden joukkoon. Nyt Suomi saa kiitosta muun muassa suunnittelu- ja rahoitustietojen avoimesta julkaisemisesta, mutta tulosten ja ehtojen julkistuksessa on parantamisen varaa, analyysissa kerrotaan.

Parhaiten indeksissä pärjäävät tänä vuonna YK:n kehitysohjelma UNDP sekä Ison-Britannian ja Yhdysvaltain kehitysapuosastot. Huonoimpia ovat Kiina, Kreikka ja Kypros.

Yleisesti ottaen useimmat toimijat eivät julkaise edelleenkään kehitysaputietoja riittävän avoimesti, vaikka avunantajat ovat sopineet, että tiedot julkaistaan vuoden 2015 loppuun mennessä avoimesti ja yhteisellä standardilla, Publish What You Fund kritisoi.

Yli puolet indeksissä mukana olevista toimijoista määritellään huonoiksi ja lähes kolmannes hyvin huonoiksi. Monilta puuttuu systemaattinen lähestymistapa tietojen julkaisemiseen ja monesti tiedot on levitelty hajanaisesti nettisivuille, raportissa todetaan.

Kommentit

Tein  lisensiaattityön suomen kehitysavusta 1993 ja silloin kaikki taloudelliset tiedot olivat 25 v salaisia.

Nyt samat tiedot eivät löydy mistään. en edes saa tietoja projekteista joissa itse olin mukana yli 25 v sitten - saati tietoja itsestäni.

TÄMÄKÖ AVOIMUUTTA

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia