Tutkimus: Naisten häirintä yleistä kehitysmaissa | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkimus: Naisten häirintä yleistä kehitysmaissa

Naiset kokevat jatkuvaa väkivallan uhkaa muun muassa Brasiliassa, Etiopiassa ja Nepalissa.

Naisten kokema seksuaalinen häirinnän ja raiskauksien uhka julkisissa tiloissa on yleistä monissa kehitysmaiden suurissa kaupungeissa, sanotaan ActionAid -järjestön tekemässä tutkimuksessa.

Tutkimuksessa tutkittiin naisten kokeman väkivallan uhkaa kuudessa kaupungissa Brasiliassa, Kambodžassa, Etiopiassa, Keniassa, Liberiassa ja Nepalissa.

Kaupungilla liikkuvat naiset ovat järjestön mukaan erityisessä vaarassa paikoissa, joista puuttui julkiset liikenneyhteydet, katuvalot ja sähkö. Lisäksi puutteeliset asumis- ja sanitaatiotilat altistavat häirinnälle. Usein paine hankkia rahaa perheelle pakottaa naiset kuitenkin kulkemaan esimerkiksi työpaikan ja kodin väliä vaaroista huolimatta, järjestö sanoo.

ActionAidin raportissa kehotetaan kaupunkeja parantamaan häirintää koskevaa lainsäädäntöä ja oikeusjärjestelmää turvaamaan naisten oikeudet. Lisäksi muun muassa valaistusta ja julkista liikennettä kehittämällä väkivaltaa voidaan vähentää, järjestö sanoo.

"Se miten kaupungit on suunniteltu ja miten hallitukset päättävät käyttää varoja, voi merkitä eroa pelon ja väkivallan ja turvallisuuden ja mahdollisuuksien välillä. Kaupunkisuunnittelun on perustuttava naisten oikeuksiin ja kokemuksiin", sanoo järjestön naisten oikeuksien päällikkö Ramona Vijeyarasa.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia