Tutkija: Putinin hallinto pelkää protesteja | Maailma.net Hyppää pääsisältöön

Hae

Hae sivuilta

Tutkija: Putinin hallinto pelkää protesteja

Talousvaikeudet ja hintojen nousu selittävät Venäjän viranomaisten halua rajoittaa mielenosoituksia ja kansalaisjärjestöjen toimintaa, tutkija Sean Roberts sanoo.

Venäjän presidentti Vladimir Putinin hallinto näyttää pelkäävän aiempaa vakavampia protesteja tai jopa "värivallankumousta" syksyn kunnallisvaalien alla ja niiden jälkeen, arvioi Ulkopoliittisen instituutin tutkija Sean Roberts.

Näin siitä huolimatta, että virkakautensa alussa Putin on "uhmakkaasti" ja "itsevarmasti" pyrkinyt palauttamaan järjestystä uusilla mielipiteenvapautta rajoittavilla lakialoitteilla.

Herjaaminen on palautettu rikoslakiin ja mielenosoituksen järjestämisestä voi saada jopa 25 000 euron sakon. Kansalaisjärjestöjen ulkomaista rahoitusta on myös vaikeutettu.

Robertsin mukaan viranomaisten protestoinnin pelkoa ei ensisijaisesti ruoki se, kuinka suuri joukko mielenosoituksiin osallistuisi. Sen sijaan pelkoa kasvattaa kansan levottomuus, joka lisääntyy talousvaikeuksien pahetessa ja kuluttajahintojen noustessa.

"On myös kiinnostavaa, että kesäinen into vahvistaa opposition vastaista lainsäädäntöä osuu yksiin asumisen ja kunnallisten palvelujen hinnannostopäätöksen kanssa", Roberts huomauttaa.

Viranomaisten asemaa vahvistavat lait eivät Robertsin mukaan kuitenkaan välttämättä johda toivottuihin tuloksiin. Hän muistuttaa, että Kreml harkitsi vuosina 2003 ja 2004 tiukkoja rajoituksia mielenosoitusten järjestämiseen, mutta luopui aikeista median esittämän kritiikin ja kansalaisten negatiivisten reaktioiden vuoksi.

Roberts myös epäilee, kuinka mielenosoituksia rajoittavan lain, joka mahdollistaa 20 000 ruplan sakot "Venäjä ilman Putinia" -kyltin kantamisesta, laajamittainen toimeenpano massatapahtumissa onnistuu. Samoin lain yhteensopivuus Venäjän perustuslain kanssa on Robertsin mukaan kyseenalainen.

Lisää uusi kommentti

Lue ohjeet ennen kommentointia